Sisäpiiriohjeet
Uponor Oyj noudattaa Helsingin Pörssin antamaa sisäpiiriohjetta, Rahoitustarkoituksen antamia standardeja sekä muita viranomaismääräyksiä.
Uponorin julkiseen sisäpiiriin kuuluvat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet sekä tilintarkastaja. Yhtiö pitää sisäpiirirekisteriään Suomen Arvopaperikeskus Oy:n SIRE-järjestelmässä.
Uponor ylläpitää myös yrityskohtaista ei-julkista sisäpiirirekisteriä, jonka pysyviä sisäpiiriläisiä koskevaan osarekisteriin kuuluu konsernihallinnossa työskenteleviä henkilöitä. Lisäksi henkilöitä, jotka osallistuvat jonkun tietyn hankkeen kuten sulautumisen tai yritysoston kehitykseen ja valmisteluun, pidetään hankekohtaisina sisäpiiriläisinä. Erillistä hankekohtaista sisäpiirirekisteriä ylläpidetään silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Konsernin sisäiset sisäpiirisäännöt on julkaistu konsernin intranetissä ja konsernin työntekijöiden edellytetään toimivan näiden sääntöjen mukaisesti.
Sisäpiiriläisten kaupankäynti yhtiön osakkeilla ja muilla arvopapereilla edellyttää yhtiön päälakimiehen etukäteen antamaa lupaa. Yhtiö noudattaa ehdotonta kaupankäyntikieltoa, joka alkaa raportointikauden lopusta, kuitenkin vähintään kolme viikkoa ennen tilinpäätöksen ja osavuosikatsausten julkistamista, ja kestää tilinpäätöksen tai osavuosikatsauksen julkaisemiseen.
|