Uutiset

Hulevedet haltuun jo niiden syntypaikalla

Putkiverkostojen rinnalla toimivat tehdasvalmisteiset imeytys- ja viivytysratkaisut ovat tehokas tapa hallita hulevedet jo niiden syntypaikalla. Uponor Infra on tuonut markkinoille useita nopeasti asennettavia, kustannustehokkaita ratkaisuja hulevesien imeyttämiseen ja viivyttämiseen tontilla.
Hulevesien hallinta mahdollisimman lähellä niiden syntypaikka on yhä tärkeämpää, sillä rakennettujen ja vettä läpäisemättömien pintojen määrä kasvaa jatkuvasti ja säiden ääri-ilmiöt kuten rankkasateet toistuvat entistä useammin.
– Nykyiset hulevesiverkostot eivät enää aina riitä. Monissa kunnissa edellytetäänkin hulevesiratkaisuja niin liike- ja teollisuuskiinteistöjen kuin omakotitalojenkin tonteilla. Kaupungistumisen ja tiividen pintojen lisääntymisen seurauksena hulevesistä on myös tullut suurin yksittäinen haitta-aineiden kuljettaja vesistöihin, toteaa tuoteryhmäpäällikkö Ari Sillanpää Uponor Infrasta.

Ratkaisut tonttien hulevesien hallintaan

Putkiverkostojen rinnalla toimivat tehdasvalmisteiset imeytys- ja viivytysratkaisut ovat tehokas tapa hallita hulevesiä jo tontilla. Uponor Infra on viime vuosina tuonut markkinoille useita nopeasti ja helposti asennettavia, kustannustehokkaita ratkaisuja hulevesien viivyttämiseen, imeyttämiseen ja jopa puhdistamiseen tontilla.

Yksi uusimmista ratkaisuista on Uponor Rain Garden -hulevesisuodatin, joka kerää, viivyttää ja puhdistaa hulevedet turvallisesti ja varmasti. Ratkaisussa hyödynnetään biosuodatusmenetelmää, jossa roskat, mikromuovit, raskasmetallit, ravinteet ja öljy poistetaan hulevesistä erilaisten suodatinmateriaalien ja suodattimen kasvukerrokseen istutettavien kasvien avulla. Vain kolmen neliömetrin tilan vaativa suodatin soveltuu erinomaisesti kaupunkirakentamiseen ja tuo mukavasti vehreyttä kaupunkikuvaan. Yksi suodatin pystyy käsittelemään hulevedet 130–150 neliömetrin kokoiselta valuma-alueelta.

– Hulevesiratkaisu on helppo mitoittaa ja rakentaa tarvittavalla määrällä suodattimia, Ari Sillanpää toteaa.
Uponor Rain Garden -hulevesisuodatin

Järjestelmiä erilaisille hulevesimäärille moniin kohteisiiin

Uponor IQ -imeytysputkijärjestelmä soveltuu sekä pienten että suurten hulevesimäärien käsittelyyn. Kevyet ja kestävät sekä helposti asennettavat ja huollettavat IQ-imeytysputket on rei´itetty kauttaaltaan, joten vesi imeytyy putkista tasaisesti maaperään. Avoimen rakenteensa ansiosta putkilla on suuri hyötytilavuus, mikä takaa tehokkaan viivytyksen ja imeytyksen. Käyttökohteita ovat muun muassa omakotitalotontit, pysäköintialueet, liiketontit, tie- ja risteysalueet sekä teollisuusalueet. IQ-imeytysputket voidaan liittää myös valmiiseen hulevesilinjaan lisätilavuuden saavuttamiseksi.

Moduulirakenteisella Uponor IQ -säiliöjärjestelmällä on helppo suunnitella ja koota työmaalla juuri halutun kokoinen hulevesien viivytyssäiliö. Säiliön pituudella ei ole rajoituksia ja säiliöitä voidaan asentaa myös useampi vierekkäin. Säiliöitä valmistetaan myös usealla eri halkaisijakoolla, mikä helpottaa etenkin matalien asennusten tuomia haasteita. Nopeasti asennettavilla, valmiilla moduuleilla myös hulevesilinjan laajentaminen on vaivatonta. Hyvin kuormitusta kestävä järjestelmä soveltuu niin pienille pihatonteille kuin esimerkiksi liikekiinteistöille ja pysäköintialueille. Uponor IQ -säiliöt ovat varastotuotteita, joten ne ovat nopeasti saatavilla muun muassa tukkuliikkeiden ja jälleenmyyjien kautta.


Räätälöimällä ratkaisut vaativimpiinkin kohteisiin

– Jokaiseen kohteeseen on löydettävissä sopivin ratkaisu, ja räätälöimällä hulevesijärjestelmän rakentaminen onnistuu vaativimpiinkin kohteisiin. Kerrosrakenteisesta, kierresaumatusta polyeteeni- tai polypropeeniprofiilista valmistetusta Weholite-putkesta voidaan rakentaa koko järjestelmä huleveden johtamiseen, viivytykseen, käsittelyyn ja varastointiin kohteissa, joissa tarvitaan suurta kapasiteettia ja tavanomaista enemmän suunnittelua. Weholite-putki mahdollistaa myös erittäin suurikokoiset sovellukset ja esivalmistetut säiliöt. Weholite-putkea valmistetaan halkaisijaltaan jopa 3,5-metrisenä, mikä tarkoittaa, että tehdasvalmisteinen säiliö voi olla tilavuudeltaan yli 250 m³. Tätä isommissa kohteissa säiliö voidaan toimittaa osissa ja asennuksen ja hitsauksen hoitaa rutinoitunut asennusryhmämme, Ari Sillanpää huomauttaa.
Lisätietoja:

Uponor Infra Oy
tuoteryhmäpäällikkö Ari Sillanpää
puh. 020 129 2192
ari.sillanpaa@uponor.com


Tutustu Uponorin hulevesiratkaisuihin tästä.