Tiesitkö

Lämmityksen säätölaitteiden päivityksellä tuntuvia säästöjä energiankulutukseen

Lämmitys vie yli puolet suomalaiskiinteistöjen kokonaisenergiankulutuksesta, joten tiuhaan vaihdelleet energiakustannukset ovat tänä talvena huolettaneet asukkaita niin pientaloissa kuin taloyhtiöissäkin. Jo pienilläkin investoinneilla, kuten lämmitysjärjestelmän säätölaitteiden päivityksellä, voidaan kuitenkin saavuttaa merkittäviä säästöjä energialaskuun ja rakennuksen elinkaarikustannuksiin.

Suomalaisen asumisen suurin yksittäinen kuluerä on lämmitys. Haastava energiatalvi onkin saanut niin taloyhtiöt kuin pientaloasukkaatkin miettimään energiansäästökeinoja, ja myös valtionhallinnon yhteinen Astetta alemmas -kampanja on kannustanut ja neuvonut suomalaisia säästämään energiaa.

– Lämmityskuluihin saaduilla säästöillä on aidosti merkitystä. Vaikka isompaan lämmitys- tai energiaremonttiin ei ryhdyttäisikään, voidaan pienemmilläkin toimilla vähentää energiakuluja. Jo pelkkä järjestelmän säätö voi olla ensimmäinen askel kohti energiansäästöä niin patteri- kuin lattialämmityskohteissakin. On hyvä muistaa, että 1° C:n alennus huonelämpötilassa merkitsee noin 5 prosentin säästöä lämmityskuluissa, tuoteryhmäpäällikkö Saija Nieminen Uponorilta huomauttaa.
 
Energiaa säästöön jopa 20 prosenttia  
 
– Lämmitysjärjestelmän säätölaitteiden päivitys ei ole investointina merkittävän suuri, mutta voi tuoda tuntuvia säästöjä energiankulutukseen ja talon elinkaarikustannuksiin. Esimerkiksi lattialämmityksen säätöpäivityksen hinta on omakotitalossa yleensä muutaman tuhannen euron luokkaa, ja vie vain muutaman tunnin. Lämmitysenergian kulutusta säätölaitteiden päivityksellä voidaan kuitenkin vähentää suurimmillaan jopa 20 prosenttia, Nieminen toteaa.
Vesikiertoiseen lattialämmitysjärjestelmään on myös helppo asennuttaa säätöjärjestelmä, vaikkei sellaista olisi järjestelmään alun perin asennettu.
– Lattialämmityksen säätöjärjestelmät ovat kehittyneet huimasti viime vuosina. Esimerkiksi Uponor Smatrix Pulse -säätöjärjestelmä on helppo tapa päivittää lattialämmitys nykypäivän vaatimuksiin, sillä se soveltuu kaikkien valmistajien lattialämmitysjärjestelmiin.  Uponor Smatrix Pulse -säätöjärjestelmä soveltuu niin pientaloihin kuin taloyhtiöihinkin, ja sillä voidaan hallita paitsi vesikiertoista lattialämmitys- ja viilennysjärjestelmää, myös Uponorin sähköistä lattialämmitystä ja patteriventtiileitä. 
Älykäs Uponor Smatrix Pulse -säätöjärjestelmä mahdollistaa lämpötilojen huonekohtaisen säädön ja energiansäästön. Myöskään asumismukavuus ei kärsi, kun esimerkiksi makuuhuoneen tai satunnaisesti käytössä olevan huoneen lämpötilaa voidaan laskea ja vaikkapa olohuoneen lämpötila pitää hieman korkeampana.
– Järjestelmä tasapainottaa ja optimoi lämmön automaattisesti jokaiseen huoneeseen. Tämä varmistaa, että kaikissa tiloissa on aina tasainen, sopiva lämpötila. Asukkaat voivat myös rytmittää lämmityksen Eko-asetusten avulla edullisimman energianhinnan mukaan, jolloin voidaan hyödyntää vaikkapa yösähköä.
Smatrix Pulse -säätöjärjestelmän ohjaus onnistuu helposti myös etänä mistä tahansa.
– Kun asukkaat eivät ole kotona, he voivat vähentää energiankäyttöä Poissa- ja Eko-asetuksilla.
 
Älyllä yhä tehokkaammaksi
 
Lämmitysjärjestelmän liittäminen osaksi älykästä taloautomaatiojärjestelmää moninkertaistaa rakennuksen elinkaaren aikaisen säästöpotentiaalin.
Uponor Smatrix Base PRO -järjestelmä mahdollistaa lattialämmityksen ja -viilennyksen säätöjärjestelmän integroinnin taloautomaatiojärjestelmään joko KNX- tai Modbus RTU -rajapinnalla. Järjestelmä soveltuu kaikkiin kohteisiin pientaloista aina teollisuusrakennuksiin asti.
– Järjestelmien älyominaisuudet ja integraatiomahdollisuudet ovat avain energiatehokkuuden parantamiseen, sillä järjestelmästä kerätyn tiedon avulla lämmityksen energiankulutusta voidaan ohjata yhä tehokkaammaksi ja välttää esimerkiksi tilojen liikalämmittäminen, Saija Nieminen toteaa.
– Nykyteknologian avulla sopivien lämpötilojen hallinta rakennuksessa on energiatehokasta ja helppoa. Tarkan ja reaaliaikaisen tiedon avulla lämpötilat pysyvät optimaalisina läpi kiinteistön. Se tarkoittaa paitsi merkittäviä säästöjä lämpöenergian kulutukseen, myös asumismukavuuden paranemista.
 
Lisätiedot:
Tuoteryhmäpäällikkö Saija Nieminen  
Uponor Suomi Oy 
puh. 020 1292 795
saija.nieminen@uponor.com