Vuoden 2022 Uponor KOTI -kumppaniyritys

Uponor palkitsi nurmijärveläisen Wesijohtoliike Enbom Oy:n

Nurmijärveläinen, Uudenmaan alueella toimiva Wesijohtoliike Enbom Oy on palkittu Vuoden 2022 Uponor KOTI -kumppanina. Vuoden Uponor KOTI -kumppani -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain Uponorin ansioituneelle, luotettavalle LVI-kumppaniyritykselle. Jo perinteeksi muodostunut palkinto on jaettu vuodesta 2012 lähtien.

Uponor KOTI on kuluttajille kehitetty palvelukonsepti, joka yhdistää pientaloihin tarkoitetut Uponorin tuotejärjestelmät, niiden asennuksen ja asiakaspalvelun yhdeksi helposti hankittavaksi palveluksi. Valtakunnalliseen Uponor KOTI -kumppaniverkostoon kuuluu noin sata LVI-alan yritystä eri puolilla Suomea. Kaikki verkostossa toimivat yritykset on koulutettu asentamaan Uponorin järjestelmiä, joten asiakas voi aina olla varma työn korkeasta laadusta.  
– Uponor KOTI -kumppaniverkoston yritykset ovat LVI-alan ammattilaisia, joiden työn laatuun voi vilpittömästi luottaa, ja joita on helppo suositella asiakkaille. Asiakkailta saatu hyvä palaute onkin yksi palkitsemisperusteista, kertoo avainasiakaspäällikkö Sami Merasto Uponorilta.
 
Nyt palkittua Wesijohtoliike Enbomia ja sen perustajaa Kai Enbomia Merasto kiittää esimerkilliseksi kumppaniksi, joka vastaa toimeksiannoistaan aina sitoutuneesti ja tinkimättömällä ammattitaidolla.
– Tästä kertovat myös asiakkaiden antamat erinomaiset palautteet, Merasto sanoo.
Yrittäjä Kai Enbom sanoo ottavansa Uponorilta saadun tunnustuksen nöyränä vastaan.
Hän toteaa työnsä olevan viime kädessä palveluammatti.
– Hyvään palveluun kuuluvat huolellisesti tehdyn työn lisäksi korkealaatuiset tuotteet. Uponorin sopimuskumppanina voin olla varma siitä, että asentamani tuotteet ovat taatusti luotettavia ja turvallisia.
 
Enbom on kouluttautunut asentamaan Uponorin käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmiä. Jatkossa yrityksen palveluihin on tulossa myös jätevesijärjestelmien asennukset ja huolto.
– Päivittäinen työ on hyvin monipuolista, erilaisista huolto- ja ylläpitotöistä laajempiin käyttövesi- ja lämpöremontteihin. Työssä tarvitaan paljon myös ongelmanratkaisukykyä, sillä eteen voi tulla mitä erilaisempia tilanteita – mutta siinä on myös työn suola, Enbom sanoo.
– Tekninen osaaminen taitaa olla minulla verissä – suvustakin löytyy alan ihmisiä jo sadan vuoden takaa. Kyllä näitä asioita tulee vapaa-ajallakin mietittyä, nyt kymmenisen vuotta LVI-alalla itse toiminut Enbom naurahtaa.
 
Nurmijärvellä, lähikunnissa ja pääkaupunkiseudulla toimivan yrityksensä Enbom perusti 2021. Wesijohtoliike Enbom on toistaiseksi yhden miehen yritys, ja tarvittaessa apuna on tuttu yrittäjäverkosto.
– Tulevaisuuden tavoitteena on maltillinen kasvu, mutta rauhassa hyvä tulee.
 
Lisätiedot:
Uponor Suomi Oy
Sami Merasto, avainasiakaspäällikkö
puh. 020 129 2925
sami.merasto@uponor.com
 
Wesijohtoliike Enbom Oy
Kai Enbom, toimitusjohtaja
puh. 040 654 7011
info@lvienbom.fi

Katso esittelyvideo