Tapaustutkimus

Muoviputki kestää tehtaan prosessivedet, Imatra, Finland

Muoviputki kestää tehtaan prosessivedet

Saimaan etelärannalla sijaitsevalla Stora Enson Imatran tehtailla valmistetaan pakkauspaperia ja –kartonkeja yhteensä noin miljoona tonnia vuodessa. Imatran tehtaiden yksiköissä Kaukopäässä ja Tainionkoskella syntyy raaka-ainetta tölkkeihin, joihin pakataan esimerkiksi mehuja ja maitoja. Kartongeista tehdään myös juomakuppeja ja savuke- ja makeispakkauksia.
Graafisen teollisuuden kartongeista valmistetaan kortteja, kansia ja luksuspakkauksia.

Kartongin ja paperin valmistuksessa tarvittavat prosessivedet ovat tähän asti kulkeneet betonisia kanavia pitkin puhdistusprosessiin, ennen kuin ne lasketaan Saimaaseen. Kuumat, kemikaaleja sisältävät vedet ovat kuluttaneet ja syövyttäneet betonisia rakenteita niin, että prosessivesien kuljetukseen oli ryhdyttävä etsimään uutta ratkaisua.

Projektin sai tehtäväkseen Stora Enson ja ABB:n yhteisyritys Efora Oy. Yritys on erikoistunut teollisuuden kunnossapito- ja muihin palveluihin, joilla turvataan tehtaan häiriötön toiminta.

Projektin tiedot

Imatra, Finland
Teollisuus- ja erikoisratkaisut
Valmistuminen: 2013

Uponorin osallistuminen

190 metriä, halkaisijaltaan 1,6 m Weholite-putkea

Kolme vaihtoehtoa

Projektipäällikkö Pasi Tiilikaisen mukaan betonisten kanavien uudistamiseen oli kolme vaihtoehtoa. – Harkitsimme betonikanavien vuoraamista neljän tai kuuden millimetrin paksuisella haponkestävällä teräksellä. Olisimme voineet käyttää myös lujitemuoviputkea, mutta laskelmien jälkeen päädyimme polypropeenista valmistettuun Weholite-putkeen, Tiilikainen kertoo.
Stora Enson tehtaille on aiemminkin asennettu polypropeeniputkia, ja kokemukset niistä ovat olleet hyviä. Haponkestävän teräksen käyttäminen olisi ollut ratkaisuista kallein. Muoviputkiratkaisut olivat Tiilikaisen mukaan suunnilleen samanhintaisia, mutta valinnan ratkaisi Uponor Infran eduksi aikataulu.

– Aika on se, minkä mukaan tässä eletään. Stora Enson kannalta paras ratkaisu on se, joka aiheuttaa mahdollisimman lyhyen katkon tehtaan toimintaan, Tiilikainen toteaa. Weholite-putken asennuksessa toimintakatkoa ei tullut periaatteessa ollenkaan, sillä asennustyö tehtiin tehtaan vuotuisen, viikon mittaisen huoltoseisokin aikana syyskuussa.

Kolmas kriteeri valinnassa liittyi työmenetelmiin. Lujitemuoviputkeen verrattuna Weholite- putken etu on se, että se voidaan sujuttaa betonikanavan sisään. Lujitemuoviputkelle sujutus ei sovellu, vaan betonikanaalit olisi pitänyt avata asennusta varten.

Työ jaettiin kahdelle vuodelle

Projekti tehdään kahdessa vaiheessa, sillä Stora Enso halusi jakaa työstä aiheutuvia kustannuksia kahdelle vuodelle. Suurempi syy oli kuitenkin tehtaan aikataulu: toiminta häiriintyy vähiten, kun asennustyöt tehdään vuosittaisten huoltoseisokkien aikana. Projektin ensimmäinen osa tehtiin runsaassa kahdessa viikossa syyskuussa.

– Ensimmäinen viikko meni valmistelutöihin ja toinen viikko asennuksiin, Tiilikainen kertoo. Ensimmäisessä vaiheessa tehtaalle asennettiin 70 metriä halkaisijaltaan 1,6-metristä putkea. Putki sujutettiin olemassa olevaan betonikanavaan. Lisäksi asennettiin kaksi kulmapalaa valmiiksi projektin seuraavaa, ensi syksynä tehtävää vaihetta varten.

Silloin järjestelmään liitetään 120 metriä putkea, joka kaivetaan maan alle. Koska linja mutkittelee, asennuksessa tarvitaan myös viisi tai kuusi kulmapalaa.

Ensimmäisen vaiheen valmistelu- ja asennustöitä valvoi Imatralla Kimmo Sjöman. – Ensimmäisen viikon valmistelutöissä meiltä oli kaksi miestä ja seuraavalla viikolla asennuksissa neljä miestä. Lisäksi asennustöissä oli mukana kaksi kaivinkonetta, pyöräkuormaaja ja vinssillä varustettu kuorma-auto, Sjöman kertoo.

PP-putki kestää korkeita lämpötiloja

Weholite-putket valmistetaan PE- tai PP-profiilista kierresaumaamalla. Polypropeeniputki sopii käyttökohteisiin, joissa putken on kestettävä korkeita lämpötiloja.

Tuotepäällikkö Anders Andtbacka kertoo PP-putken kestävän jopa 80° asteen lämpötiloja. Imatran tehtailla prosessiveden lämpötila nousee enimmillään 60° asteeseen. – Mekaanisilta ominaisuuksiltaan ja kemikaalien kestävyydeltään polyeteeni- ja polypropeeniputket ovat yhtä hyviä, Andtbacka kertoo. Polypropeeniputki on hieman jäykempi kuin polyeteeniputki, mistä on toisissa tilanteissa hyötyä, toisissa haittaa. Niin Imatrallakin: – Imatralle haluttiin nimenomaan jäykkä putki, sillä putki kulkee joissakin kohdin lähellä maanpintaa, jolloin siihen kohdistuu liikennekuormitusta, Andtbacka sanoo.

Sjömanin mukaan jäykemmän putken sujuttaminen neliskulmaiseen tunneliin oli hieman hankalaa, sillä tilaa oli niukasti eikä putki taipunut helposti. Putken ulkohalkaisija oli 1,8 metriä. Putki sujutettiin neliskulmaiseen tunneliin, jonka koko oli 2 x 2 metriä. Sujutusmonttua jouduttiin avartamaan Sjömanin mukaan hieman suunniteltua enemmän, mutta muuten työ sujui suunnitellusti. – Tiukka paikka, mutta onnistuimme, Sjöman kertoo.

Sujutuksessa putken toiseen päähän kiinnitettiin vaijeri, josta putkea vedettiin ja toisesta päästä kaivinkoneet työnsivät putkea betonikanavaan. Asennukset sujuivat Sjömanin ja Tiilikaisen mukaan mallikkaasti ja aikataulut pitivät. Käyttöönottovaiheessa tuli kuitenkin pientä takapakkia, kun tarkastuskaivojen havaittiin hieman vuotavan. Tihkuvuodon syy korjattiin hitsaussaumoja tiivistämällä. Kaikki on siis toista vaihetta varten.

Muoviputki kestää tehtaan prosessivedet

Weholitesta prosessiputket Stora Ensolle

Projektin tiedot

Projektin tiedot

Maa
Finland
Valmistuminen
2013
Projektityyppi
Uudisrakentaminen
Rakennustyyppi
Teollisuus- ja erikoisratkaisut

Samankaltaisia projekteja

Uponor Annex

Uponor Annex

See how our commitment to lean manufacturing, energy efficiency, and providing a superior work environment is showcased in our new...
Leica Camera AG Headquarters

Leica Camera AG Headquarters

The company headquarters of Leica Camera AG features a unique architectural design – controls temperatures with solutions from Uponor and Zent-Frenger.

 
Bangkok Airport

Bangkok Airport

An Uponor panel cooling system will cool Bangkok's new international airport in combination with a displacement ventilation system.
Chatterley Valley

Chatterley Valley

The world's first BREEAM outstanding rated logistics building has been equipped with industrial floor heating from Velta UK.
Northstar Railway

Northstar Railway

See how Northstar's commuter rail platform was made safer with Uponor's snowmelt system. Combatting winter ice required...
Regional Perinatal Center

Regional Perinatal Center

National Project "New Life - New Quality of Maternity and Childhood " implements the State Agency for Investment and National Projects . The project is implemented on the initiative of the President of Ukraine Viktor Yanukovych and implemented by the Ministry of Health of Ukraine , National Academy of Sciences of Ukraine , local government and the All-Ukrainian Charitable Organization " Victor Pinchuk Foundation - a social initiative ." He planned to create a national network of perinatal centers of medical institutions III level . Advanced equipment , high level of medical training doctors Obstetricians and neonatologists can significantly reduce maternal , infant mortality and disability.
eMAG Warehouse

eMAG Warehouse

The largest online retailer in Romania has built two logistics warehouses totaling 250,000 m² in Joita commune, Giurgiu county. Each of them came with its own architecture, specific needs and constant activity in the interior space.