Lehdistötiedotteet

Matalaenergiajärjestelmä vaatii oikein mitoitetun lämmönkierron – vanhan patteriverkoston kunto kannattaa tarkistaa

Pientalojen energia-avustukset ovat saaneet huiman suosion, ja energiaremontteja tehdään Suomessa nyt ennätyksellisesti. Uuden matalaenergiajärjestelmän liittäminen vanhaan lämmönkiertojärjestelmään vaatii kuitenkin muutaman seikan huomioimista.

Pientaloille myönnettävät energia-avustukset ovat saaneet huiman suosion, ja energiaremontteja tehdään Suomessa nyt ennätyksellisesti. Uuden matalaenergiajärjestelmän liittäminen vanhaan lämmönkiertojärjestelmään saattaa kuitenkin tuoda mukanaan ikävän yllätyksen, mikäli patteriverkoston mitoitus ei riitä uudelle järjestelmälle tai lämmitysjärjestelmäputkisto on jo huonokuntoinen. Nykyinen patteriverkosto ja putkisto onkin aina syytä tarkistaa ja tarvittaessa uusia, jotta matalaenergiajärjestelmästä saadaan kaikki hyöty irti.

Valtion energia-avustukset ovat vauhdittaneet tuhansien pientalojen energiaremontteja ympäri maata. Tukien suosio on ollut niin suurta, että esimerkiksi ELY-keskuksen 28 miljoonan euron tukipotti öljylämmityksestä luopumiseen loppui ensimmäisten kuukausien aikana. Tälle vuodelle on jo varattu uusi, vajaan 10 miljoonan euron lisämääräraha.

Öljylämmittäjille tarkoitetun, enimmällään 4 000 euron suuruisen tuen vaihtoehtona lämmitysremonttiin voi hyödyntää kotitalousvähennystä, jota voi saada yhdessä puolison kanssa 4 500 euroa tai talojen energiatehokkuuden parantamiseen tarkoitettua, enintään 6 000 euron suuruista Aran avustusta.

40 vuotta käytössä olleiden pattereiden vaihtoa kannattaa harkita

Pattereiden vaihtoa kannattaa Matikan mukaan harkita, jos ne ovat olleet käytössä yli 40 vuotta, niiden lämmitysteho ei riitä tai kunto on muutoin huono. 

– Vanhoihin putkiin ja pattereihin kerääntyy sakkaa, joka vähentää veden virtausta ja näin heikentää osaltaan myös lämmitystehoa.
Kun patterit uusitaan, kannattaa vaihtaa myös termostaatit. Termostaattien lisäksi on uusittava pattereiden säätöventtiilit, sillä jos venttiilit eivät toimi kunnolla, eivät sitä tee patteritkaan. 
– Jo pelkkä termostaattien ja patteriventtiilien vaihto voi vähentää lämmitysenergiankulutusta jopa 15–20 prosenttia. 
Mikäli lämmönkierron kanssa on ollut ongelmia – lämpö esimerkiksi leviää huoneiston pattereihin epätasaisesti – syynä voi olla tukkeutunut putkisto. 

– Tukkeutuneet putkistot ovat varsin yleisiä, sillä suomalaistaloissa on vielä paljon alkuperäisiä putkistoja.  Lämmitysputkistojen yleisin korroosion ja putkistoon kertyvän rautasakan aiheuttaja on ulkopuolelta tullut kosteus. Esimerkiksi 1970-luvulla pesuhuoneissa ei vielä käytetty vesieristeitä, jolloin kosteutta on saattanut valua laattasaumasta betoniin ja sieltä putkiin. Myös esimerkiksi putkiston täyttämisen yhteydessä teräsputkeen päässyt happi syövyttää putken sisäpintaa ja kerryttää sakkaa.
Patteriremontti kannattaa tehdä ajoissa!

Ei vain yksittäinen laitehankinta

Suomessa arvioidaan olevan vielä noin 130 000 öljyllä lämpiävää omakotitaloa. Lämmitysmuodon vaihtaminen öljystä nykyaikaiseen matalaenergiajärjestelmään kuten ilma-vesilämpöpumppuun tai maalämpöön on merkittävimpiä pientalojen päästöjä ja energiankulutusta alentavia toimenpiteitä.

– Kun päälämmitysmuoto vaihdetaan, on kuitenkin tärkeää, että kodin lämmitysjärjestelmää mietitään kokonaisuutena, ei vain yksittäisenä laitehankintana, korostaa Uponor KOTI -avainasiakaspäällikkö Sami Merasto
– Riittävätkö nykyisten pattereiden mitoitukset matalaenergiajärjestelmälle? Millaisessa kunnossa patteritermostaatit ja venttiilit ovat? Entä lämmitysverkoston putkisto?

Pelkän lämmöntuoton uusiminen kokonaisuutta huomioimatta saattaa Meraston mukaan aiheuttaa pettymyksen, kun uutta matalaenergiajärjestelmää yritetään sovittaa nykyiseen lämmönkiertojärjestelmään. Tilanne on tuttu myös pirkanmaalaiselle LVI-Kurikka Oy:lle, jota energiaremontit ovat työllistäneet tiiviisti syksystä lähtien. 
– Lämmöntuoton on oltava kunnossa, jotta päästäisiin lähelle matalaenergialaitteiden lupaamia hyötyjä. Vanha, öljy- tai puulämmitykseen mitoitettu patteriverkosto ei usein pysty välittämään uudesta matalaenergialaitteesta tehokkaasti lämpöä. Esimerkiksi öljykattilan tuottama menovesi on 70–80-asteista, kun taas matalaenergiajärjestelmä tuottaa patteriverkostoon 45–55-asteista vettä. Pattereiden lämmönluovutus alenee lähes puoleen, joten on selvää, että ilman kokonaisjärjestelmään tehtäviä parannuksia ei kannata edetä, toteaa LVI-Kurikan myynnistä ja markkinoinnista vastaava Vili Matikka.
– Nykyisen patteriverkoston ja lämmitysjärjestelmäputkiston riittävyys ja kunto on siis syytä aina varmistaa, jotta uudistuksesta saadaan kaikki hyöty irti ja järjestelmä toimii turvallisesti. 
– Jos esimerkiksi jonkin huoneen patterit eivät ole tähänkään mennessä lämmenneet, eivät ne lämmöntuoton päivityksen jälkeen tule edelleenkään lämpiämään, Matikka huomauttaa.

Kaikki kerralla kuntoon

– Yli 40 vuotta käytössä ollut patteriverkosto ja lämmitysputkisto on uusittava jossain vaiheessa joka tapauksessa. Jos vain mahdollista, se kannattaa tehdä samalla, kun päälämmitysmuoto vaihdetaan. Toimiva, turvallinen lämmitys ilman putkiston vuotoriskiä vaikuttaa niin asumismukavuuteen, energiankulutukseen kuin talon arvoonkin, Matikka näkee.

Tähän päätyi myös Ylöjärvellä perikunnalta ostetun, 1981 rakennetun omakotitalon loppusyksystä remontoinut Joni Anttila
– Öljylämmitys ja vesikiertoinen patteriverkosto olivat periaatteessa vielä ihan kunnossa, mutta koska talo remontoitiin muutoinkin kauttaaltaan, halusimme myös lämmityksen kerralla nykyajan vaatimusten mukaiseksi. 
Remontissa öljykattila vaihtui ilma-vesilämpöpumpuksi ja samalla uusittiin talon patteriverkosto sekä lämmitys- ja käyttövesiputkisto. Saunaan, kylpyhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen lämmönjakotavaksi vaihdettiin vesikiertoinen lattialämmitys. 
Anttila kertoi kartoittaneensa vaihtoehtoja ja keskustelleensa usean LVI-alalla toimivan tuttavansa kanssa.
– Selkeä neuvo kaikilla oli, että jos vain pystyy, kannattaa kaikki tehdä kerralla. Meille tärkeintä on se, että voimme nyt luottaa järjestelmän toimintaan vuosikymmeniä eteenpäin – entistä energiatehokkaammin, Anttila sanoo.
Lisätiedot: 
Sami Merasto, Uponor KOTI -avainasiakaspäällikkö 
Uponor Suomi Oy
puh. 020 129 2925
sami.merasto@uponor.com