Pilottikohde toimii edelleen kuin unelma, Nastola, Finland
Pilottikohde toimii edelleen kuin unelma
Projektin tiedot
Uponorin osallistuminen
Ervi ja Liisa Helanto ovat ensimmäisiä Uponor-panospuhdistamon omistajia Suomessa. Vuonna 1999 asennetun panospuhdistamon käyttökokemukset ovat olleet tärkeä osa laitteen kehitystyötä.
Nelihenkisen perheen vuonna 1964 rakennettu omakotitalo sijaitsee Nastolassa, Ruuhijärvellä. Maasto on vaativa, jyrkkä ja kallioinen, ja lisäksi talo sijaitsi vain 20 metrin päässä rannasta.
- Totesimme, että rinne, johon jätevedet oli imeytetty jo yli 30 vuoden ajan, ei enää vetänyt. Maa tuoksui etenkin kesähelteillä epämiellyttävältä. Ajoimme päälle soraa, mutta se auttoi vain hetkellisesti, Ervi Helanto kertoo.
Uusi imeytyskenttä ei olisi tullut kysymykseen maan laadun takia ja maasuodattamolle ei ollut tontilla tilaa. Lopulta pihaan asennettiin Uponor-panospuhdistamo.
- Panimme merkille, että epämiellyttävä haju hävisi jätevedestä heti, Ervi Helanto kertoo.
Nykyisin ainoat huoltotoimenpiteet ovat kemikaalin lisäys ja lietesäiliöiden tyhjennys, jotka molemmat tehdään pari kertaa vuodessa. Panospuhdistamon vuosittaiset käyttökustannukset ovat noin 250 euroa.
- Se onkin suurin ero Uponorin ja kilpailijoiden vastaavien järjestelmien väillä: omia sormia ei tarvitse liata suodattimien puhdistuksen tai minkään muunkaan huoltotoimenpiteen yhteydessä. Uponor-panospuhdistamo ollut todella helppokäyttöinen ratkaisu ja saamamme palvelu erittäin ystävällistä ja nopeaa.
Projektin tiedot
Projektin tiedot
Samankaltaisia projekteja
Aaltomaiseen hirsitaloon upouutta teknologiaa Uponorilta
Kestävä matkailu vaatii tekoja
Valossa kylpevä Talo Korea sai lämmityksen ohjaukseen Uponor Smatrix Pulsen
Radonkaivo puhdisti sisäilman
Kapasen unelmien talossa kelpaa asua
Panospuhdistamo on hintansa väärti
Lattialämmityksen säätöpäivitys omakotitaloon Heinolassa
Lattiaviilennys lisäsi asumismukavuutta oululaisessa omakotitalossa
Omakotitalon putkiremontti valmistui vajaassa kahdessa päivässä
Kuuden taloyhtiön aluelämpöputkistot uudistuivat
Harmaavesisuodattimella toimintavarmuutta ja ekologisuutta Ruuhijärvelle
Nastolan Ruuhijärvelle asennettiin loppu syksystä 2013 Uponorin uutuustuote, Uponor harmaavesisuodatin Koti.
Radonremontti – yhden päivän urakka
Hollolalainen Teemu Saarinen teetti taloon radonmittauksen ja arvojen korkeuden vuoksi päätti asennuttaa tontille Uponor-radonsaneerauspaketin.
Lattiaviilennys testissä ennätyshelteissä
Eroon sisäilman radonista
Putket päivässä kuntoon
Omakotitalon 30 vanhat kupariputket vaihdettiin Uponor-komposiittijärjestelmään. Putkiremontti valmistui päivässä. Urakoitsijana toimi Klaukkalalainen LVI-Dalton Oy.