ReferenssitSujuva remontti, siisti lopputulos,
Sujuva remontti, siisti lopputulos,
Pori,
Finland
Sujuva remontti, siisti lopputulos
Porilaisen omakotitalon käyttövesiremontti sujui juuri niin kuin remontin tilannut Esa Lindvall oli odottanutkin: nopeasti, jouhevasti ja kohtuullisin kustannuksin. Vanhat kupariputket vaihtuivat neljässä päivässä kestävään, turvalliseen ja hygieeniseen Uponor-komposiittiputkijärjestelmään.
Location
Pori, Finland
Valmistuminen
2025
Rakennustyyppi
Pientalo
Tuotejärjestelmä
Komposiittijärjestelmä
Esa Lindvallin perheineen omistama noin 160-neliöinen omakotitalo sijaitsee Porin Kalaholmassa, viitisen kilometriä kaupungin keskustasta. Puurunkoinen, yksitasoinen rakennus on valmistunut 1970.
Talon vuonna 1987 hankkinut Lindvall kertoo, että nyt saneeratut kupariset käyttövesiputket olivat alkuperäiset, joten ikää niille oli kertynyt jo yli viisi vuosikymmentä.
– Putkissa ei vielä ollut vuotoja tai muita ongelmia, mutta tietysti tuon ikäisten putkien kanssa ollaan jo aika lailla riskirajoilla. Saman totesi myös talomme lämmitysjärjestelmän viime vuonna uusineen Porin VK-Lämmön asentaja, Lindvall kertoo.
Putkiremontin kanssa ei jäätykään pitkäksi aikaa odottelemaan: Porin VK-Lämpö Oy kävi huhtikuussa 2025 paikan päällä kartoittamassa tilanteen ja suunnittelemassa uudelle käyttövesiputkistolle reititykset.
– Saimme tämän jälkeen urakasta nopeasti tarjouksen, ja työn ajankohta järjestyi toukokuulle.
Viimeisteltyä jälkeä
Remontissa vanhat kupariset vesiputket vaihtuivat Uponor-komposiittiputkiin.
Helposti, nopeasti ja siististi asennettavat komposiittiputket soveltuvat saneerauskohteisiin erinomaisesti. Putket asennetaan useimmiten pinta-asennuksena suuria rakenteita rikkomatta, joten saneeraus vie vain muutaman päivän ja asukkaat voivat asua kodeissaan töiden ajan. Monikäyttöiset putket voidaan myös koteloida tai asentaa alaslaskettuun kattoon.
LVI-insinööri Matti Saarenmaa VK-Lämmöstä kertoo, että Lindvallien kodissa uudet putket vietiin pinta-asennuksena kulkemaan huoneiden katon rajassa.
– Rakenteita rikottiin vain poraamalla huoneiden välille läpiviennit uusia putkia varten. Kaikki näkyvissä olevat vanhat kupariputket purimme, mutta rakenteiden sisällä olevat putket jätettiin paikoilleen.
Saarenmaa huomauttaa, että Uponor-komposiittiputki on valmiiksi pintakäsitelty, joten lopputulos on aina erittäin siisti. Asennuskin nopeutuu, kun jälkikäsittelyä ei tarvita.
Myös Esa Lindvall kiittää putkien siistiä, viimeisteltyä ulkonäköä.
– Putkia ei juurikaan edes huomaa, ne sulautuvat vaaleaan seinäpintaan hyvin. Kylpyhuoneessa puolestaan käytettiin krominväristä komposiittiputkea, joka on tyylikkään näköinen.
Muutamassa päivässä valmista
Saarenmaan mukaan omakotitalon käyttövesiremontin nopeus ja vaivattomuus saattaa jopa yllättää asiakkaat.
– Usein ihmisiä askarruttaa esimerkiksi se, miten remonttiin pitäisi valmistautua ja kuinka paljon asukkaiden pitäisi itse tehdä tai tietää etukäteen. Käyttövesiremontti ei kuitenkaan vaadi tilaajalta juurikaan valmistautumista, eikä remontin ajaksi tarvitse myöskään muuttaa pois.
Lindvall kertoo, että putkiston reittejä katsottiin etukäteen asentajan kanssa, joten perhe osasi siirtää muutamasta ahtaimmasta paikasta hiukan tavaroita alta pois.
– Samalla tuli kyllä siivottua vaatehuonekin, hän naurahtaa.
– Olin itsekin ottanut jo etukäteen selvää remontin kulusta, eikä yllätyksiä tullut. Työt sujuivat juuri niin kuin oli sovittu: maanantaina aloitettiin ja torstaina kaikki oli jo valmista. Remontin aikana uusittiin myös muutama vesikaluste ja tehtiin ulos uusi vesipiste, jollaista meillä ei aiemmin ole ollut. Vesikatkoja oli vain kerran, kun uudet putket kytkettiin käyttöön, joten asumista työ ei häirinnyt juuri lainkaan.
Remontin hintaa Lindvall pitää hyvinkin kohtuullisena, etenkin kun ajattelee nyt kunnossa olevan putkiston tuomaa mielenrauhaa.
– Tämä oli meille erittäin toimiva ja hyvä ratkaisu, ja toki näin hyvin mennyttä remonttia on helppo suositella muillekin. Saneerauksen nopeus ja remonttimuutolta säästyminen on asukkaiden – ja tietenkin kustannusten – kannalta merkittävä etu.
Laadukas järjestelmä takaa turvallisen lopputuloksen
Porin VK-Lämpö on toiminut Uponor KOTI -kumppanina kolmisen vuotta, mutta Uponor-putkia yritys on Saarenmaan mukaan käyttänyt pitkään tätäkin ennen.
– Meille on tärkeää, että toimittaja on luotettava ja käytössämme on laadukas, turvallinen ja monipuolinen kokonaisjärjestelmä. Valikoimasta löytyvät aina oikeat osat, tarvikkeet ja työkalut, ja kokonaisuudessa myös vastuut ja takuut pysyvät kunnossa.
Saarenmaa huomauttaa, että Uponor KOTI -asiakkaat saavat asennetuille tuotteille ja järjestelmille myös Uponor-Tuoteturvan ja Uponor-järjestelmätodistuksen.
– Järjestelmätodistus on arvokas dokumentti myös asuntoa myydessä, sillä se kertoo selkeästi, mitä järjestelmiä taloon on asennettu, kuka on toiminut asentajana ja kuka esimerkiksi on yhteyshenkilönä mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Yli 45 vuoden kokemuksella
Porin ja Satakunnan alueella toimiva Porin VK-Lämpö on yli 45 vuotta toiminut perheyritys, joka työllistää tällä hetkellä 7 henkeä.
– Etenkin omakotitalojen käyttövesi- ja lämmitysjärjestelmien remontit ja huollot ovat meille iso työllistäjä. Satakunnan alueella on paljon 1960–80-luvuilla rakennettuja omakotitaloja, joiden LVI-järjestelmät ovat nyt tulossa elinkaarensa päähän.
Monet yrityksen asiakassuhteista ovat jopa kymmenien vuosien pituisia.
– Tämä työ perustuu luottamukseen. Asiakkaat antavat meille avaimensa ja luottavat kotinsa meidän käsiimme – haluamme totta kai aina olla sen luottamuksen arvoisia, Matti Saarenmaa sanoo.