S-ryhmän käyttötavaran logistiikkakeskus
S-ryhmän logistiikkakeskuksen alla on monta kilometriä putkiverkostoa. Mittava projekti aloitettiin maaliskuussa 2010 ja se valmistui 2012.
Vaaralanpuiston päiväkodin toteutus perustuu Vantaan kaupungin toimeksiannosta lähes 0-energiapäiväkonseptin pohjalta laadittuihin suunnitteluohjeisiin. Päiväkodin rakennustyöt alkoivat loppukesästä 2016 ja hanke valmistuu heinäkuussa 2017. Hankkeen kustannusarvio on 5,4 miljoonaa ja päiväkoti on mitoitettu noin 130 lapselle. Eri energiantuottovaihtoehdoista Vantaan kaupunki valitsi kohteeseen Uponorin ja Ruukin yhteistoimituksena energiapaalu- sekä aurinkokeräinjärjestelmän.
Hankesuunnitteluvaiheessa ensimmäisenä vaihtoehtona esitettiin kaukolämpöä. Liittymiskustannukset kaukolämpöverkkoon nousivat liian suuriksi erityisesti liitäntäputkiston rakentamisesta johtuen, joten eri vaihtoehtoja oli punnittava uudelta pohjalta.
Hankkeen perustamistapaselvityksessä edellytettiin paaluperustusta, joten energiapaalujen käyttö oli perusteltua.
-Nollaenergiakonseptin mukaisesti uusiutuvan energian käyttö oli yksi peruslähtökohdista. Lopulta Ruukki-Uponor -yhteistyön esittelyjen ja case-esimerkkien perusteella päädyimme energiapaalujärjestelmään. Järjestelmää täydennetään aurinkokeräimillä ja oman lisänsä energiantuottoon tuovat energiapaneelit, kertoo hankkeen projektipäällikkö Tapani Torppa Vantaan kaupungilta.
Energiapaalut toimivat sekä rakenteellisena, kantavina paaluina, että maalämmön keräiminä. Paalujen yhteismäärä on noin 70, joista ns. energiapaaluja on 50. Paalut ulotettiin peruskallioon asti eli 15-20 metrin syvyyteen. Kallioperään porausta ei tarvittu, sillä laskelmat ja toteutettu energiasimulointi osoittivat energiapaalumäärien, energiakeräinten sekä -paneelien ja aurinkoenergian talteenoton riittäviksi lämmön ja sähkön lähteiksi. Kesällä aurinkokeräimillä tankataan maaperään takaisin lämpöä, jotta talvella järjestelmä toimii jälleen suunnitellusti. Energiatarpeiden suunnittelussa ja laskennassa sekä energiasimuloinnissa on käytetty Uponorin ja Ruukin omia sekä yliopiston asiantuntijoita.
Uponor asennuttaa energiankeruuputkistot Ruukin toimittamiin teräspaaluihin, aurinkokeräimet sekä lämpöpumpun suunniteltuna ja asennettuna. Kohteeseen tulee lämmön jakelujärjestelmäksi myös Uponorin lattialämmitys.
-Suomesta ei juurikaan löydy muualta tällaista asiantuntemusta, joten Uponor valvoo toteutuksen. Tällä varmistetaan, että saadaan lähtökohtaisesti lähes 0-energiapäiväkonseptiimme perustuva, suunniteltu ja optimaalisesti toimiva ratkaisu. Lisäksi kun kohde on valmis, Uponor kouluttaa Vantaan kaupungin kiinteistöjen teknisestä huollosta ja käytöstä vastaavan henkilöstön, jotta energiajärjestelmät toimisivat käytössä myös suunnitellusti ja optimaalisesti, painottaa projektipäällikkö Tapani Torppa Vantaan kaupungilta.
Asentaja: RST Asennuspalvelu Oy
Rakennusliike: Rakennus Future Oy
S-ryhmän logistiikkakeskuksen alla on monta kilometriä putkiverkostoa. Mittava projekti aloitettiin maaliskuussa 2010 ja se valmistui 2012.
Kauppakeskus Karismaan Lahteen rakennettiin hulevesien hallintaan viivytysallas Uponorin hulevesikaseteista. Kasetteja meni kohteeseen 1700 kappaletta.
Keskisen legendaarista Kyläkauppan Laajennusosan kaikkiin tiloihin asennettiin Uponor-lattialämmitys ja ulkoalueille Uponor-lumensulatusjärjestelmä.
La dalle active Uponor est intégrée depuis 2017 dans l’immeuble Delta Green, bâtiment tertiaire de 4600m2 comprenant 4 niveaux. Celui-ci est le premier bâtiment de la région tout à fait autonome en énergie.
Le bâtiment d’enseignement supérieur et de recherche pour l’Institut Mines-Télécom intègre un système de dalle active sur une surface de 40 000 m2. Le bâtiment économe en énergie accueillera une gamme variée d’activités propres à l’Institut Mines - Télécom : formations, recherches, transfert et innovation.
Thermal concrete core activation with Uponor Contec provides economical, energy-efficient and sustainable building temperature control in the new landmark Adlershof Science and Technology Centre.
A hygienically optimal drinking water installation was integrated into the new office complex – thanks to Uni Pipe PLUS within a very short time.
First radiant ceiling cooling renovation project in tropical climate – Singapore
Tap water system in new Swedbank head office.
Uponor were nominated as the sole supplier for radiant heating systems for the Sunesis Schools schemes, with Main Contractor Willmott Dixon. Sunesis is a Joint Venture between Scape and Willmott Dixon, built on the combined experience of public sector know-how and private expertise. They are the market leader in delivering pre-designed buildings across a range of market sectors. Every design has a defined layout, specification, fixed cost and timescale to construct. The full benefits of a full BIM model are also utilised.
MAGNUM – a brand new business centre. One of the largest in Kaunas city in Lithuania.
MAGNUM aims to introduce positive change, an innovative work culture, and a responsible attitude to the environment. It will inspire these aims not only in its residents, but in the city of Kaunas itself — a city that is rapidly growing and changing.