S-ryhmän käyttötavaran logistiikkakeskus
S-ryhmän logistiikkakeskuksen alla on monta kilometriä putkiverkostoa. Mittava projekti aloitettiin maaliskuussa 2010 ja se valmistui 2012.
Keskisen Kyläkaupan vetovoima pienessä Töysän kunnan Tuurissa jatkuu ja kauppakeskusta on laajennettu muutaman vuoden välein. Etelä-Pohjanmaalla, 500 asukkaan kylässä sijaitseva Suomen suurimpana Kyläkauppana tunnettu perheyritys on myynniltään Suomen toiseksi suurin ja se on ollut Suomen suosituin matkailukohde vuosina 2002 - 2006.
Kolmen perättäisen vuoden aikana toteutetut laajennukset käsittävät kaksi 9 000 neliömetrin korkeavarastolaajennusta, elintarvikemyymälän, muita varastotiloja, Alkon tilat, kahvilan, aulatiloihin rakennetun ravintolan keittiöineen sekä toimistotilan ja hotellin, 300 neliömetrin auditorion ja neljä erillistä kokoustilaa.
Laajennukset valmistuivat porrastetusti: ensin elintarvikemyymälä ja sen jälkeen OnnenTähti –hotelli. Ensimmäisessä vaiheessa valmistui 34 sviittimäistä huonetta ja niiden jälkeen 40 neliön "pienempiä" huoneita. Tämän rakennusvaiheen jälkeen koko rakennuksen pituudeksi tuli noin 260 metriä. Laajennushanke käsitti yhteensä 18 000 neliötä. Koko tälle alueelle on asennettu lattialämmitys. Aluelämpö tulee Vapon rakentamasta, Kyläkaupan tarpeisiin rakennetusta 8,0 megawatin kaukolämpövoimalassa.
Laajennushankkeen taloteknisestä suunnittelusta vastasi Insinööritoimisto Sartekno Oy Alavudelta. – Lattialämmitys soveltuu hyvin korkeisiin varasto- ja myymälätiloihin. Elintarvikemyymälöihin lattialämmitystä on tietääkseni asennettu melko vähän. Lämmitys on joiltain osin päällä myös kesäaikana. Hotellihuoneissa lattialämmitys on asumismukavuuden ja huoneiden kalustettavuuden kannalta hyvä ratkaisu, toteaa suunnittelija Heikki Savioja.
Koko laajennuksen lämpö-, vesi- ja jäähdytysurakoinnista vastasi LVI Kari Mänty Oy, joka vastasi myös lattialämmityksen asennuksesta kaikkialle muualle paitsi elintarvikemyymälän osalle.
Lattialämmitysputkea asennettiin laajennusosaan yhteensä noin 50 kilometriä. Järjestelmässä on toista sataa 5-9 piiristä jakotukkia, joista jokainen täytyy säätää erikseen. Näin saadaan tasainen lämpö eri puolille rakennusta. Sähkö-Kauniston projektipäällikkö Teppo Lehtonen oli urakoimassa elintarvikemyymälää. Putkea asennettiin sinne noin 35 kilometriä ja asennus kesti kolmisen viikkoa. Uponorin putki on asennettavuudeltaan hyvä, ei liian jäykkä, eikä laadussa ole moittimista, hän toteaa.
Talvella Kauppakeskuksen ulkoalueella lähes 4000 m2 kattavan julkisivupihan ja ajoluiskien sulanapito hoitui Uponor-lumensulatusjärjestelmällä. Pihan ja ajoluiskan alueelle asennettiin yhteensä 9 kilometriä putkistoa.
– Alue jaettiin tilaajaystävällisesti neljään, viiteen eri ryhmään, joten tilaaja saa sulattaa pihaa, miltä alueelta haluaa, eikä koko pihaa tarvitse aina pitää sulana. Tämä oli ensimmäinen urakoimamme sulatusjärjestelmä ja se onnistui aivan loistavasti ja toimi hyvin viime talven aikana, urakoitsija Kari Mänty vahvistaa.
specifier
Insinööritoimisto Sartekno Oy
installer
LVI Kari Mänty Oy & Sähkö-Kaunisto
S-ryhmän logistiikkakeskuksen alla on monta kilometriä putkiverkostoa. Mittava projekti aloitettiin maaliskuussa 2010 ja se valmistui 2012.
Kauppakeskus Karismaan Lahteen rakennettiin hulevesien hallintaan viivytysallas Uponorin hulevesikaseteista. Kasetteja meni kohteeseen 1700 kappaletta.
Thermal concrete core activation with Uponor Contec provides economical, energy-efficient and sustainable building temperature control in the new landmark Adlershof Science and Technology Centre.
A hygienically optimal drinking water installation was integrated into the new office complex – thanks to Uni Pipe PLUS within a very short time.
First radiant ceiling cooling renovation project in tropical climate – Singapore
Tap water system in new Swedbank head office.
La dalle active Uponor est intégrée depuis 2017 dans l’immeuble Delta Green, bâtiment tertiaire de 4600m2 comprenant 4 niveaux. Celui-ci est le premier bâtiment de la région tout à fait autonome en énergie.
Uponor were nominated as the sole supplier for radiant heating systems for the Sunesis Schools schemes, with Main Contractor Willmott Dixon. Sunesis is a Joint Venture between Scape and Willmott Dixon, built on the combined experience of public sector know-how and private expertise. They are the market leader in delivering pre-designed buildings across a range of market sectors. Every design has a defined layout, specification, fixed cost and timescale to construct. The full benefits of a full BIM model are also utilised.
Le bâtiment d’enseignement supérieur et de recherche pour l’Institut Mines-Télécom intègre un système de dalle active sur une surface de 40 000 m2. Le bâtiment économe en énergie accueillera une gamme variée d’activités propres à l’Institut Mines - Télécom : formations, recherches, transfert et innovation.
MAGNUM – a brand new business centre. One of the largest in Kaunas city in Lithuania.
MAGNUM aims to introduce positive change, an innovative work culture, and a responsible attitude to the environment. It will inspire these aims not only in its residents, but in the city of Kaunas itself — a city that is rapidly growing and changing.