As Oy Varsta linjasaneeraus, Turku, Finland
Turkulaiseen kerrostaloon toteutettiin linjasaneeraus Uponorin Reno Port -elementeillä
As Oy Varsta Turussa on ensimmäinen Reno Port -järjestelmällä tehty kohde. Kohde valmistuu nopeutetussa aikataulussa.
Projektin tiedot
Pilottikohteen nopeutettu toteutusaika
Turussa sijaitseva As Oy Varsta on 1968-69 rakennettu taloyhtiö, jossa on viisi rakennusta. Neljässä pistetalossa ja lamellitalossa asuntoja on yhteensä 162. Kohteessa toteutetaan 162 kylpyhuonetta ja 27 erillis-wc:tä elementeillä. Pääurakoitsijana on Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy. Kohteen suunnittelun ja valvonnan toteuttaa RTC Vahanen Turku Oy.
Suunnittelu aloitettiin vuoden 2015 lopulla. Uponorin Reno Port -kasettiratkaisuun päädyttiin sekä aikataulu- että tilankäytöllisistä syistä.
- Vanhoja hormeja ei haluttu lähteä purkamaan, joten Reno Port -kasetti oli järkevin ratkaisu kyseiseen tilaan. Lisäksi suunnitteluvaiheessa esivalmisteella haettiin aikatauluetua, Uponorin Wahlfors kertoo.
Urakoitsija esitti tarjouksensa yhteydessä tavallista lyhyempää toteutusaikataulua ja tilaaja valitsi toteutuksen sen mukaisesti. Urakoitsijana toimivan Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy:n työpäällikkö Jari Salosen mukaan aikataulua muokattiin pilottikohteeseen sopivaksi.
- Ensimmäinen talo otettiin tarkoituksella aikataulullisesti väljemmäksi. Koska tuote oli tiimille uusi, haettiin ensimmäisten asennusten aikana oikeaa toteutustapaa. Työvaiheiden järjestystä muuttamalla löytyi oikea rytmi ja tapa tehdä työtä, työpäällikkö Jari Salonen kuvailee.
Toni Wahlfors kiittelee, että kaikki hankkeessa mukana olevat tahot ovat olleet sitoutuneita hankkeeseen ja työtapaa kehitetään yhdessä. Suunnittelun aikana projektipäällikkönä sekä lvi-suunnittelijana toiminut Mikko Helander Vahaselta korostaa samaa asiaa.
- Elementtiratkaisu soveltui hyvin kohteeseen. Nyt kun alun haasteet on yhdessä selätetty, etenee työ nopeasti ja laadukkaasti. Ensimmäisestä kohteesta saadut käytännön kokemukset auttavat elementtiratkaisujen suunnittelua ja toteutusta seuraavissa korjauskohteissa, Helander kertoo.
Ensimmäisen talo valmistui joulun alla ja asunnot ovat jo käytössä. Tällä hetkellä käynnissä on kaksi taloa, joita tehdään limittäin.
Jokaiselle oman näköinen kylpyhuone
Asukkaille Uponorin Reno Port -kasetti tuo nopeamman valmistumisen ja mahdollistaa myös tyylikkäät, omannäköiset ratkaisut. Varstan asukkaat saivat itse valita sopivat pinnoitusmateriaalit kylpyhuoneisiinsa. Pintalaatoituksilla ja listoituksilla sekä painonapin ulkonäöllä voidaan vaikuttaa merkittävästi kylpyhuoneen ulkonäköön. Jokainen asukas saa omannäköisensä ja ainutlaatuisen tilan. Valinnanvaraa on runsaasti. Hyvää palautetta on tullut myös seinä-wc:stä, joka asennusvaiheessa säädetään halutun korkuiseksi. Seinä-wc tuo lisää tilantuntua pieneenkin tilaan sekä helpottaa puhtaanapitoa.
Huollon helppous
Helpon asennuksen lisäksi R2I:n edut näkyvät huollon helppoutena. Putkistot voidaan huoltaa rakenteita rikkomatta. Elementti takaa myös vuototurvallisen lopputuloksen. Kosteusvaurioita ei pääse syntymään, sillä mahdolliset vuodot havaitaan vesieristetyssä tilassa. Koko mekanismi on vaihdettavissa eikä vesieristettä tarvitse rikkoa, jos elementistä vaihdetaan osia.
- Uskon, että elementtituotteet tulevat olemaan tulevaisuudessa isossa osassa. Toimintatapojen pitää uusiutua ja täytyy keksiä uusia tapoja tehdä myös linjasaneerauksia. Kohde ratkaisee, miten elementtiratkaisun hyödyt saadaan varmistettua, toteaa Mikko Helander Vahaselta.
Uponorin Reno Port -kasetti ja muut talotekniikkaelementtituotteet ovat kustannustehokas vaihtoehto saneerauksiin. Tarvetta uusille saneeraustavoille on ja kiinnostus on laajaa.
- Tällä hetkellä on lähdössä taas uusi kohde käyntiin, jossa pääurakoitsijana toimii myös Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy. Turussa tehdään kuluvan vuoden aikana noin 200 asuntoa Uponorin Reno Port -kaseteilla, vahvistaa Uponorin Toni Wahlfors.
Projektin tiedot
Projektin tiedot
Yhteistyössä mukana
Suunnittelija: RTC Vahanen Oy
Asentaja: Asennuspalvelu RST Oy
Samankaltaisia projekteja
Loft-asumisessa on mukavuutta ja tunnelmaa
As Oy Ulvilantie 12
Fiksu ratkaisu reititykseen
Testattu ja tutkittu lattialämmitysratkaisu pitää askeläänet kurissa
Turun Kakolaan asennettiin hiljainen Uponor Decibel-viemärijärjestelmä
Kainuun ensimmäiseen puukerrostaloon asennettiin ääntä vaimentava Uponor Decibel-viemärijärjestelmä
Palkitussa puukerrostalokorttelissa ratkaisevat kestävyys ja laatu
As Oy Petreliuksenrinne
Töölönlahden luksusasunnot pysyvät ihannelämpötilassa lattialämmityksen ja -viilennyksen avulla
Sokeritehtaantie 15
Huoneistokohtainen lämmitys ja viilennys Saksan korkeimpaan asuinkerrostaloon
Maunulan ryhmäkorjaushanke – yhteistyöllä edullisemmin
Helsingin Maunulassa on työn alla (2012) kuuden taloyhtiön yhteinen ryhmäkorjaushanke. Talotekniikan perusparannus toteutetaan Uponor Cefo -linjasaneerausmenetelmällä.
Lattiaviilennyksellä lisäarvoa uudiskohteeseen
As Oy Liedon Joutsen
As Oy Lakeankulma
KOy Goliathin salmi
Tahtituotantoon perustuva korjausrakentamisen konsepti hyötyi kytkentävalmiista talotekniikkahormista
Rouhean tyylikäs rokkikoti on remontoitu käytännöllisyys edellä
As Oy Sandelsintie 16 linjasaneeraus
Sampo Oyj:n vuokrakerrostalojen saneeraus
Tekniikkahormiratkaisu nopeutti lahtelaisen kerrostalokohteen rakentamista
Lahdessa Aleksanterinkatu 5 valmistuu talotekniikkahormeilla
Etävalvottua asumismukavuutta Espoon ensimmäiseen puukerrostaloon
DeChantal apartments
Skyhouse
Shanghai sheshan yard developed by Lujin company is a high-grade hardcover residential area with a total area of 42000 square meters, 540 apartments.
Shanghai sheshan yard developed by Lujin company is a high-grade hardcover residential area, which is located in Shanghai,songjiang district, with a total area of 42000 square meters, 540 apartments.
National Technical Library
Reconstruction of heat and hot water distribution with circulation in the housing estate in Zákupy
Uponor participates in construction of Maarjamõisa Medical Campus
LEO 250
Multi-family home
Next stop: comfort
PankeBogen residential development in Bernau
New campus for the International School of Kuala Lumpur (ISKL)
Ewha Campus Complex
Ewha Womans University had planned the underground campus, which is a global trend for space creation, in order to solve the problem that the available space on the ground was insufficient despite the increase in the space demand in the campus, in accordance with the Ewha Womans University Development Plan in the 21st century.
Mapo Oil Storage facility, South Korea
The industrial heritage "Mapo Oil storage facility" converted into a comprehensive cultural park with Uponor Radiant Heating and Cooling system.
Residential building Legato
Harmony in the rhythm of the city.
YIT Green City is a city oasis in Purvciems district
Riverstone Residence
"Beržų Terasos" (Birch Terraces)
"Beržų Terasos" (Birch Terraces) - nature surrounded 10,600 m2 sized multi storey apartment buildings in Vilnius Antakalnis district.
De Vries van Heijst public garden student housing complex
Distribution system for a reference building in the center of Bratislava
Tap water system in Uppsala, Sweden with plastic manifolds and new pipe dimensions
Uponor Decibel suppresses sound from the waste water in Gothenburg
Heating and tap water solutions
Perfect for property owners
South Kilburn residential site
The Mercian Broad
Norman House Residential Development, Derby
To help address the housing shortage in Derby, an office block (Norman House) has been converted into 134apartments. As part of the conversion, electric heating, mains cold water distribution systems and hot water cylinders were installed in each room.
Avalon Bay
Tellico Village
Summerland Apartments
Aurora Micro Apartments
Fairway Village
Quail Hollow
Loring Park Tower
Loft Apartments Praha Bubeneč
Multi-family homes
Omniturm Frankfurt
Wooden living
Episcopal Homes
Building area Dörnerbusch
Sustainable concept for heating and drinking water installation
George Street
Sluseholmen
As a result, Uponor now offers a new, optimized and well structured, compact and easy to use prefab basic unit with flexible connectivity options for managing water and heating in varying types of housing.
From now on, Uponor provides the construction market with these prefab shaft units, primarily intended for modern floor building and terraced houses.
Edificio La Luz Residencial Toscana
A new standard of comfort in Burgos.
Brusaporto apartments
Can Domenge
Can Domenge Residential Complex (Mallorca)
Uponor Klett and Uponor Smatrix in the most sustainable promotion of Las Rozas
Residencial Escalonia I, II and III. Las Rozas (Madrid), Spain
Jinonický dvůr, 2nd stage
Applewood Pointe
Pušų Terasos (Pine Terraces)
hi! Cañaveral
hi! Cañaveral es una promoción VPPB excepcional con Climatización Invisible por suelo radiante Uponor.
First high-rise residential building in Spain with Leed Gold certification
Infinity Forest Residence
The key words are the basis of the philosophy for the construction of Infinity Forest Residence: practicality, efficiency, spaciousness, freedom and healthy living.