Suoraa hyötyä kaarista, Lahti, Finland
Suoraa hyötyä kaarista
Lahden Vipusenkadulla uusittiin kaukolämpöverkkoa. Kaivantoon on laskettu isoja kahdentoista ja kuudentoista metrin DN 300 -putkia. Hitsaajat ovat ryhtymässä töihin. Jokin jää kuitenkin askarruttamaan ohikulkijan mieltä.
Samaan aikaan toisaalla, keskustasta Launeelle johtavalla kaukolämpölinjalla operoidaan hieman tuhdimpien DN 400 -putkien kanssa. Täälläkin sama juttu. Aivan kuin kaikki putket eivät olisi ihan suoria?
Projektin tiedot
Uponorin osallistuminen
Yksinkertainen on toimiva
Lahti Energia Oy:n rakennuspäällikkö Harri Mäki-Saari vahvistaa havainnon oikeaksi. Lahti Energian työmailla käytetään ensimmäistä kertaa Suomessa kaariputkia.
– Esimerkiksi tässä Vipusenkadun kohteessa iso katu kaartaa koko matkaltaan, ja kulmapaloja olisi tarvittu todella paljon. Valmistaja ehdotti, että kokeilisimme pilottikohteena Suomessa Wehotherm-kaariputkia. Kahdentoista metrin elementit kaartuvat kahdeksan metrin matkalla loivasti, mutta ovat päistään suoria. Lahti Energia lähti uranuurtajaksi. Harri Mäki-Saaren mukaan kokemukset ovat olleet tähän mennessä erittäin hyviä.
– Kaariputkien ansiosta hitsaussaumojen ja jatkosmuhvien määrä on vähentynyt.
Hitsaussaumathan ovat aina yksi riskikohta. Jyrkissä käännöksissä linjan muodonmuutosrasitus kohdistuu juuri kulmaan ja hitsaussaumaan. Pitkässä, kaarevassa muodossa jännitys ja rasitus kohdistuvat tasaisesti laajalle alueelle. Mäki-Saari toteaakin, että energiansiirrossa yksinkertaisilta tuntuvat ratkaisut ovat usein toimivimpia.
– Hintakin taitaa olla aika lailla samoissa, kun verrataan kaariputkea suoraan putkeen ja kulmapaloihin, hän lisää.
Helpompi asentaa kuin lyhyttä kulmaa
Myös Vipusenkadun maaurakoitsijan, Maalinja Oy:n toimitusjohtaja Esko Hakkarainen on tyytyväinen kaariputkiin.
– Nykyään kadut ja kaivupaikat ovat täynnä tavaraa: kaapeleita, kaivoja ja muita esteitä. Tällaisille tuotteille on käyttöä. Taivutettuja putkia on myös helppo asentaa, sillä ne ovat päistään suoria.
– Itse asiassa kulman paikkaa voi säädellä jopa paremmin kuin lyhyttä vinkkeliä käytettäessä, Hakkarainen huomauttaa. Harri Mäki-Saari toteaa, että konekuski joutuu kaivamaan aluksi vähän leveämmän kaivannon kuin perinteistä putkea käytettäessä.
– Mutta kun idean ymmärtää, käy työ nopeasti. Kaariputki on sovitettavissa linjaan siinä kuin perinteisempikin putki. EPR-Asennus Oy:n hitsaaja-asentaja Veikko Haataisella on neljänkymmenen vuoden työkokemus. Uutuustuote saa kiitokset myös häneltä.
– Pitkää käyrää on helpompi asentaa kuin lyhyttä kulmaa. Työskennellessä on tilaa. Sopii olemaan, Vipusenkadulla urakoiva Haatainen kommentoi.
Käyttöä jatkossakin
Vipusenkadulla suoraa ja taivutettua kaukolämpöputkea asennettiin maan alle 2,4 kilometriä. Keskusta–Laune-linjalle, jonka varrella kuljetaan muun muassa 70 metriä Valtatie 12:n ali ja 50 metriä vanhaa putkijohtoa pitkin Lahti-Kouvola-pääradan alitse, mittaa kertyi 1,4 kilometriä. Mutta muuallakin Lahti Energian alueella tapahtuu:
– Kaukolämpöverkkoa vahvistetaan ja osin laajennetaan. Osa töistä liittyy myös siihen, että Lahti Energia rakentaa parhaillaan uutta, energiajätettä polttoaineenaan käyttävää 160 megawatin vastapainevoimalaitosta. Se valmistuu keväällä 2012, Harri Mäki-Saari kertoo. Hänen mukaansa kaariputkia tullaan varmasti käyttämään jatkossakin niille soveltuvissa kohteissa.
– Kaariputkia voidaan ehkä käyttää myös pystysuunnanmuutoksissa, kun maastossa on korkeuseroja. Niitähän Salpausselällä riittää, Mäki-Saari huomauttaa.
Projektin tiedot
Projektin tiedot
Samankaltaisia projekteja
Massiivinen jätevesiviemäri Harjavallasta Poriin
Porin ja Harjavallan välille valmistui massiivinen jätevesien siirtoviemäri.
Kestävyyttä ja laatua tieinfraan Uponor IQ-hulevesijärjestelmällä
Kuokkalaan avattiin marraskuussa 2013 kehäväylä. Väylälle asennettiin 2 kilometriä Uponorin IQ-hulevesiputkea, 250 kaivoa ja 5 kilometriä salaojaputkea.
Vesijohto mökkiläisille vesiosuukunnan turvin
Turvallista, nopeaa ja helppoa
Nyt on NOPEAA
Palojätevedet turvallisesti talteen
Saneeraukset sujumaan
Hyvä on harjuksen hyppiä puhtaassa Ounasjoessa
Parempaa pohjavettä
Lämmitettävät putket takaavat sammutusveden
Euroopan suurin muovinen tierumpu Norjaan
Hulevedet talteen
Weholitesta ilmastussäiliö Iisalmeen
Kurikka sujuttaa vanhat viemärilinjat
Antaa sataa vaan
Puhdasta juomavettä 17 000 partiolaiselle
Uponorin uusin järjestelmä, Ultra Double, korvasi Raahen vanhan betoniputken
Ympäristöystävällistä lämmitystä ja vedenkäsittelyä Launosten päiväkodissa
Hybridiratkaisuja hulevesien hallintaan
Helppo ja luotettava hulevesiratkaisu
Hulevedet ja epäpuhtaudet fiksusti haltuun
Hulevedet haltuun helposti ja nopeasti
Kajaanissa sujuu, kun sujutetaan
Iisalmen Vesi saneerasi runkolinjan sujuttamalla
Tuplasti varmuutta Pohjavesialueelle
Virtausmittaus paljastaa vesijohtoverkoston vuodot
Turvallinen juomavesiverkko entiselle teollisuusalueelle
Vedensaanti ei ole tuurista kiinni
Juomavesi turvallisesti vanhalle varuskunta-alueelle
Alkalointilaitos Vihannin Alpuanharjun Alangon vedenottamolle
vedenottamolle tehtiin kesällä 2015 uusi alkalointilaitos.
Weholite-säiliön valttina oli nopea asennustyö.
Plastic ensures condensation-free ventilation at new hospital and research facility
Pump structure secures stormwater system’s long life
Drinking water passing through contaminated area in Thisted
Intake pipeline for seawater in Copenhagen Harbour
Butt welding by night of 900 mm pipes ensures stable operation of a district cooling solution in Copenhagen Harbour.
TV-Tower, Estonia
Secure tunnel trunk lines
Weholite limits overflows and pollution in London
Weholite installed in Valdemarsvik Sweden
Uponor Vault cleans the storm water
Fighting against an ecological disaster in a world-record time
Rapid action was critical when a sewage collector broke in Warsaw, Poland, causing a massive waste spill into the Vistula River. Uponor Infra’s crew worked 24 hours a day in order to stop the pollution of the river. A temporary pipeline was produced, delivered and connected in just eight days.
Sewage pipelines to sewage treatment plant - HDD method
Collectors for sewage treatment plant
Renovation of reinforced concrete sewer - relining method
Sewage retention chanel
Renovation of cast iron water supply pipeline - swagelining
Thanks to swagelining technology, it was possible to carry out most of the water line modernisation works in the centre of the city of Łódź, in a built-up area, along traffic lanes with heavy traffic of motor vehicles and trams.
Sea outlet - discharge of stream water into the Gdańsk Bay part 2
Renovation of damaged stoneware collector – cracking/short relining
Sewage separation system
Construction of storm water collectors in Nowe Polkowice is one of the stages of a big investment concerning the drainage of the district.
Sea outlet of treated wastewater
A sea outlet of treated wastewater was initiated in Swarzewo. It is yet another of the many environmentally friendly projects that have recently been carried out in Poland where PE pipes were used.
Uponor pressure pipe system Profuse in Borås town
Uponor Infra culverts in major investment at Skåne University Hospital in Malmö
A test installation of an infra culvert with great potential
Strong, Safe and Flexible
Innovative, reliable - and installed in 11 days
Uponor soil drainage system Ultra Rib 2 in Kungälv
Infratunnel protects pipes and cables in new residential area
Focus on sustainability
Flow measurement reveals leaks in the water supply network
Quick installation in the Konotopa channel
Super-sized cooling
Weholite tanks have multiple uses
Water supply in very demanding terrain in Norway
A smart retention system for an anti-flooding solution
September 2018 saw the launch of the project for a stormwater drainage system in Rzeszów, almost 26 kilometres long, in the residential District of Budziwój, which partially coincides with the floodplain of the River Wisłok. One of the elements of this system is the retention canal. The project, scheduled for delivery by May 2020, will help to finally solve flooding problems which have been plaguing the residents of this region of Poland.