Tuplasti varmuutta Pohjavesialueelle, Kokkola, Finland
Tuplasti varmuutta Pohjavesialueelle
Projektin tiedot
Uponorin osallistuminen
Kokkolan Veden uuden pääviemärin urakointi on mittava hanke, jossa Lohtajan ja Kälviän jätevedet ohjataan puhdistettavaksi Kokkolan keskuspuhdistamolle. Kuntien omat, 1970-luvulla rakennetut puhdistamot ovat jo tulleet elinkaarensa päähän.
Kokkolan Veden vesilaitosjohtaja Esa Jokela laskee, että uutta viemärilinjaa on kaikkiaan 36 kilometriä. Loppusuoralle edenneen urakan viimeisellä osuudella on pituutta 1,8 kilometriä. Linja palvelee pian peräti 35 000 ihmistä.
– Mutta kapasiteettia on jäljellä vielä tämän jälkeenkin. Ratkaisu riittää pitkälle tulevaisuuteen,Jokela myhäilee.
– Urakka on edennyt hyvin. Hiekkamaastossa on ollut helppo kaivaa suoraa linjaa. Uponorin asentajat hitsaavat 26-metriset, halkaisijaltaan 1 200-milliset Weholite-putkisalot yhteen. Saumoja saadaan päivässä valmiiksi kolmesta neljään, kertoo työmaan valvoja, Kokkolan Veden vesilaitosmestari Veli-Pekka Ylinen.
Moninkertaista varmistusta
Siirtoviemärin viimeinen taival kulkee pohjavesialueella. Uponorin aluemyyntipäällikkö Tom Karnela kertoo, että herkälle alueelle soveltuvaa putkimateriaalia ja linjaston toteuttamistapaa mietittiin yhdessä Kokkolan Veden ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa.
– Vaihtoehtoina olivat aluksi myös polyeteenipaineputki tai suojaputkella varmistettu polyeteeniputki. Weholite osoittautui kuitenkin teknis-taloudellisesti hyväksi ratkaisuksi.
– Weholite täytti vaatimuksemme – se on kerrosrakenteensa ansiosta tiivis niin sisältä kuin ulkoakin, Esa Jokela jatkaa. Lisävarmistukseksi maastoon asennetaan salaojaputkiston kaltainen arkistusputkisto sekä sadan metrin välein sijoitettavat tarkastuskaivot.
– Pystymme reagoimaan nopeasti, jos jotain kuitenkin sattuisi, Jokela huomauttaa.
Uusi sopii yhteen vanhan kanssa
Esa Jokela huomauttaa, että suurikokoisten putkien liittäminen pääviemärin jo olemassa olevaan putkistoon vaatii erikoisosaamista.
– Uponor teki tarkat suunnitelmat siitä, miten putket saadaan liitettyä yhdyskaivoihin, ja minkälaisia luukkujärjestelmiä kaivoihin tarvitaan. Uponor vastaa myös työn toteutuksesta. Linjan toisessa päässä on Weholite 3 000- kokoomakaivo.
– Keskuspuhdistamolla on betonikaivo, johon putket pultataan kiinni erikoisosilla.
Valmista ennen valumavesiä
Omia haasteitaan urakalle on asettanut myös aikataulu. Tavoitteena on, että pääviemäri valmistuu pääsiäiseen mennessä.
– Työt halutaan saada valmiiksi, ennen kuin kevään sulamisvedet lähtevät liikkeelle. Viemäriverkostoon päätyy keväisin ja esimerkiksi kovien sateiden aikana valumavesiä Kokkolan kaupunkialueelta, Jokela kertoo. Viemäriverkostossa riittää Jokelan mukaan työsarkaa senkin jälkeen, kun uusi pääviemäri on valmistunut.
– Kuten monissa muissakin kaupungeissa, meillä on vanhoja betoniputkistoja, joiden kuntoon ei voi enää luottaa. Verkostoja saneerataan pitkälti samassa tahdissa kuin katuja. Uusia putkia asennetaan, kun kadut avataan muutenkin.
Viettoviemäri sopii kohteeseen hyvin
Pääviemärihanke on osa Kokkolan seudun alueellista vesihuollon yleissuunnitelmaa.
– Yleissuunnitelmaan kuuluu myös esimerkiksi Kokkolan vedenhankinnan varmistaminen Lohtajan Karhinkankaan pohjavesialueelta. Kokkolan seudulla on sen jälkeen useampia kohteita, joista voidaan hankkia talousvettä. Tämä on tärkeää esimerkiksi poikkeustilanteissa, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen maankäyttöasiantuntija Anu Schulte-Tigges. Mittavaa hanketta varten on saatu myös valtion vesihuoltoavustusta. Useimmiten valtion vesihuoltoavustusta on myönnetty hankkeisiin, joissa siirtoviemärit ovat halkaisijaltaan pienempiä ja paineellisia.
– Pohjaveden yläpuolella kulkeva viettoviemäriputki sopii tähän kohteeseen kuitenkin hyvin.
Kestävyyttä moneen kohteeseen
Työnjohtaja Veli-Matti Hakala Uponorilta kertoo, että Weholite-putkea käytetään paljon viemäröintikohteissa.
– Kokkolan kohteessa todettiin polyeteenistä valmistetun Weholiten soveltuvan myös pohjavesialueelle, sillä sen kerrosrakenne takaa putkelle tarvittavan tiiveyden ja kestävyyden ilman suojaputkeakin. Kohteessa käytettiin 1 200-millisiä Weholite SN4 low pressure -putkia.
– Weholite on kevyt putki, jossa kuitenkin on hyvä pituusjäykkyys ja tarvittava rengasjäykkyys. Kevyt paino tuo säästöjä myös esimerkiksi kuljetuskustannuksiin. Polyeteenistä valmistetulla, sisä- ja ulkopinnaltaan sileällä Weholitella on useita käyttökohteita. Se soveltuu mainiosti esimerkiksi juomavesiputkeksi. Weholitesta voidaan rakentaa kokonaisia putki- ja säiliöjärjestelmiä sekä erilaisia räätälöityjä ratkaisuja. Valittavissa olevat rengasjäykkyydet ovat SN2, SN4 ja SN8. Putken halkaisija voi olla jopa 3 500 mm. Weholite-putkien liitostapa valitaan kohteen mukaan. Menetelmänä voi olla kierreliitos, kumitiivisteellinen muhviliitos, FlexSeal-asennuspanta, hitsaus tai laippaliitos.
Projektin tiedot
Projektin tiedot
Samankaltaisia projekteja
Massiivinen jätevesiviemäri Harjavallasta Poriin
Porin ja Harjavallan välille valmistui massiivinen jätevesien siirtoviemäri.
Kestävyyttä ja laatua tieinfraan Uponor IQ-hulevesijärjestelmällä
Kuokkalaan avattiin marraskuussa 2013 kehäväylä. Väylälle asennettiin 2 kilometriä Uponorin IQ-hulevesiputkea, 250 kaivoa ja 5 kilometriä salaojaputkea.
Vesijohto mökkiläisille vesiosuukunnan turvin
Turvallista, nopeaa ja helppoa
Nyt on NOPEAA
Palojätevedet turvallisesti talteen
Saneeraukset sujumaan
Hyvä on harjuksen hyppiä puhtaassa Ounasjoessa
Parempaa pohjavettä
Lämmitettävät putket takaavat sammutusveden
Euroopan suurin muovinen tierumpu Norjaan
Hulevedet talteen
Weholitesta ilmastussäiliö Iisalmeen
Kurikka sujuttaa vanhat viemärilinjat
Antaa sataa vaan
Puhdasta juomavettä 17 000 partiolaiselle
Virtausmittaus paljastaa vesijohtoverkoston vuodot
Uponorin uusin järjestelmä, Ultra Double, korvasi Raahen vanhan betoniputken
Ympäristöystävällistä lämmitystä ja vedenkäsittelyä Launosten päiväkodissa
Hybridiratkaisuja hulevesien hallintaan
Helppo ja luotettava hulevesiratkaisu
Hulevedet ja epäpuhtaudet fiksusti haltuun
Suoraa hyötyä kaarista
Lahti Energia käyttää työmaillaan ensimmäisenä Suomessa kaariputkia. Kokemukset ovat olleet erittäin hyviä.
Lahden Vipusenkadulla uusittiin kaukolämpöverkkoa. Kaivantoon on laskettu isoja kahdentoista ja kuudentoista metrin DN 300 -putkia. Hitsaajat ovat ryhtymässä töihin. Jokin jää kuitenkin askarruttamaan ohikulkijan mieltä.
Samaan aikaan toisaalla, keskustasta Launeelle johtavalla kaukolämpölinjalla operoidaan hieman tuhdimpien DN 400 -putkien kanssa. Täälläkin sama juttu. Aivan kuin kaikki putket eivät olisi ihan suoria?
Hulevedet haltuun helposti ja nopeasti
Kajaanissa sujuu, kun sujutetaan
Iisalmen Vesi saneerasi runkolinjan sujuttamalla
Turvallinen juomavesiverkko entiselle teollisuusalueelle
Juomavesi turvallisesti vanhalle varuskunta-alueelle
Alkalointilaitos Vihannin Alpuanharjun Alangon vedenottamolle
vedenottamolle tehtiin kesällä 2015 uusi alkalointilaitos.
Weholite-säiliön valttina oli nopea asennustyö.
Plastic ensures condensation-free ventilation at new hospital and research facility
Pump structure secures stormwater system’s long life
Drinking water passing through contaminated area in Thisted
Intake pipeline for seawater in Copenhagen Harbour
Butt welding by night of 900 mm pipes ensures stable operation of a district cooling solution in Copenhagen Harbour.
TV-Tower, Estonia
Secure tunnel trunk lines
Weholite limits overflows and pollution in London
Fighting against an ecological disaster in a world-record time
Rapid action was critical when a sewage collector broke in Warsaw, Poland, causing a massive waste spill into the Vistula River. Uponor Infra’s crew worked 24 hours a day in order to stop the pollution of the river. A temporary pipeline was produced, delivered and connected in just eight days.
Sewage pipelines to sewage treatment plant - HDD method
Collectors for sewage treatment plant
Renovation of reinforced concrete sewer - relining method
Sewage retention chanel
Renovation of cast iron water supply pipeline - swagelining
Thanks to swagelining technology, it was possible to carry out most of the water line modernisation works in the centre of the city of Łódź, in a built-up area, along traffic lanes with heavy traffic of motor vehicles and trams.
Sea outlet - discharge of stream water into the Gdańsk Bay part 2
Renovation of damaged stoneware collector – cracking/short relining
Sewage separation system
Construction of storm water collectors in Nowe Polkowice is one of the stages of a big investment concerning the drainage of the district.
Sea outlet of treated wastewater
A sea outlet of treated wastewater was initiated in Swarzewo. It is yet another of the many environmentally friendly projects that have recently been carried out in Poland where PE pipes were used.
Uponor pressure pipe system Profuse in Borås town
Uponor Infra culverts in major investment at Skåne University Hospital in Malmö
A test installation of an infra culvert with great potential
Strong, Safe and Flexible
Innovative, reliable - and installed in 11 days
Uponor soil drainage system Ultra Rib 2 in Kungälv
Infratunnel protects pipes and cables in new residential area
Focus on sustainability
Weholite installed in Valdemarsvik Sweden
Uponor Vault cleans the storm water
Flow measurement reveals leaks in the water supply network
Safe and Sustainable
Quick installation in the Konotopa channel
Super-sized cooling
Weholite tanks have multiple uses
Water supply in very demanding terrain in Norway
A smart retention system for an anti-flooding solution
September 2018 saw the launch of the project for a stormwater drainage system in Rzeszów, almost 26 kilometres long, in the residential District of Budziwój, which partially coincides with the floodplain of the River Wisłok. One of the elements of this system is the retention canal. The project, scheduled for delivery by May 2020, will help to finally solve flooding problems which have been plaguing the residents of this region of Poland.