Hulevedet haltuun helposti ja nopeasti, Nastola, Finland
Hulevedet haltuun helposti ja nopeasti
Putkiverkostojen rinnalla toimivat imeytysjärjestelmät ovat tehokas ratkaisu syntypaikalla tapahtuvaan hulevesien käsittelyyn. Nastolassa korvattiin suunnitelmissa aluksi ollut putkilinja hulevesitunnelilla. Nopean ja helpon asennuksen ansiosta myös urakkaan alun perin varattu aika lyheni lähes puoleen.
Projektin tiedot
Uponorin osallistuminen
Salpausselän harjualueen reunaa kulkeva Kukkastie on noin 1,5 kilometrin pituinen yhdystie, joka johtaa Kouvolantieltä Nastolan kirkonkylään. Tiellä on läpiajoliikenteen lisäksi paljon kevyttä liikennettä, sillä alueella sijaitsee muun muassa Nastolan kunnantalo, kunnan erilaisia palveluja ja useita kouluja.
– Hulevesistä alkoi tulla ongelma, kun väylälle rakennettiin liikenneturvallisuuden parantamiseksi suojatiesaarekkeet ja samalla avo-ojat hävisivät. Vesi kerääntyi yhteen kohtaan, ja muutaman viime kesän runsaat sateet vain pahensivat tilannetta, kertoo kuntatekniikan mestari Hans Forss Nastolan kunnasta. Hulevedet oli johdettu purkuputkella Kukkastien alitse suoraan jyrkkään rinteeseen, jonka alapuolella on Ristolan omakotitaloasutusalue.
– Rinne ei yksinkertaisesti kestänyt enää. Soraa ja vettä purkautui asutusalueelle asti – ei nyt aivan tonteille, muttei paljoa enää puuttunutkaan. Valtio teki tienpitäjänä joitain järjestelyjä hulevesien hallitsemiseksi, mutta niistä ei löytynyt apua kuin hetkeksi, Forss kertoo.
Kun läheiselle Hoitokodintielle ja Aurantielle ryhdyttiin rakentamaan hulevesiverkkoa, oli Forssin mukaan selvää, että hulevedet oli saatava haltuun jollain muulla keinolla kuin purkamalla ne harjun rinteeseen. Myös uuden hulevesiverkoston purkupiste olisi ollut samassa kohdassa Kukkastiellä. Alun perin Kukkastielle oli tarkoituksena rakentaa putkilinja, jossa olisi imeyttävät kaivot. Kohdesuunnitelmat ja mitoitukset tehneen TL-Suunnittelu Oy:n saksalaissyntyinen, hulevesien käsittelyyn erikoistunut konsultti ehdotti paikalle kuitenkin hulevesitunnelia.
– Saksassa vastaavia tunneleita on käytetty jo pitkään. Meillä ei ollut aikaisempia kokemuksia hulevesitunneleista, mutta ratkaisu vaikutti hyvältä ja myös kustannuksiltaan kohtuulliselta, Forss toteaa.
Helposti laajennettava järjestelmä
Urakka päästiin aloittamaan lokakuun puolivälissä 2014. Myös urakoitsija, Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy (LSKT), asensi ensimmäistä kertaa hulevesitunnelia.
– Työ osoittautui heti helpoksi ja nopeaksi. Niin tunnelimoduulien kuin lisätarvikkeidenkin asentaminen sujuu ripeästi ja joustavasti erittäin helpon kiinnitystavan vuoksi, toteaa työmaapäällikkö Jarkko Aho LSKT:sta. Uponor-hulevesitunneli on erityisesti pieniin kohteisiin suunniteltu varastointi- ja imeytysratkaisu. Järjestelmä muodostuu tunnelimoduuleista ja päätylevyistä, joten sitä voidaan laajentaa tarpeen mukaan. Yhden moduulin tilavuus on 300 litraa.
– Perinteiseen sepeli-imeytykseen verrattuna varastotilaa saadaan kolme kertaa enemmän, kertoo tuotehallintapäällikkö Teemu Salminen Uponor Infrasta. Kukkastielle asennettiin noin 130 metrin matkalle 112 tunnelimoduulia yhdeksi linjaksi. Moduulit voidaan asentaa myös useammaksi vierekkäiseksi linjaksi, joilla ei ole pituusrajoituksia. Tunneleiden mitoituksessa huomioidaan maaperän laatu sekä pinta-ala, jolta vesiä johdetaan.
– Tarvittava tunnelimäärä ja asennussyvyydet määritellään kohdesuunnitelmassa. Uponor Infra auttaa mitoitusten tekemisessä, Salminen kertoo.
Asennus sujuu nopeasti
– Tavanomaiseen putkityömaahan verrattuna erityisesti tasausalustan teko sujui huomattavan nopeasti, Jarkko Aho kertoo.
Ennen tunnelien asentamista kaivannon pohjalle levitettiin suodatinkangas ja raekooltaan 16–32-millistä kalliomursketta.
– Tunnelimoduulit asennettiin noin puolentoista metrin syvyyteen ja kiinnitettiin toisiinsa moduulien päissä olevilla klipseillä.
Kiinnittäminen on todella nopeaa, jo muutamassa minuutissa saadaan tehtyä kuuden metrin matka. Ilmastusputkia asensimme 20 metrin välein. Purkukaivojen lisäksi linjaan asennettiin neljä tarkastuskaivoa, joiden väliin moduuleista muodostui 44, 50 ja 36 metrin pituiset tunnelit.
– Moduulien liittäminen myös tarkastuskaivoihin on vaivatonta, sillä moduuleissa on valmiit liittymät eri putkikokoja varten, Aho sanoo.
Valmis tunneli päällystettiin suodatinkankaalla. Alkutäyttö tehtiin samalla 16–32-millisellä kalliomurskeella kuin tasausalustakin ja lopputäyttöön käytettiin kaivumaata. Asennuksen nopeus näkyi myös urakka-ajassa ja kustannuksissa.
– Työhön alun perin varattu kuutisen viikkoa lyheni lähes puoleen ja kustannusarvio alittui noin neljäsosalla. Kustannuksiin vaikuttivat myös liikennejärjestelyt, joita jouduimme valtion ylläpitämällä tiellä tekemään hiukan enemmän kuin normaalissa katuverkostossa, Hans Forss kertoo. Työmaa saatiin valmiiksi marraskuun puolivälissä. Kaikkiaan urakkaan kului kuukauden verran. Alkukesästä paikalla tehdään vielä viimeistelytyönä nurmetus.
– Erittäin positiivinen kokemus – asennuksen nopeus ja vaivattomuus yllättivät, summaavat Aho ja Forss urakan.
Hulevesien käsittely ajankohtaista kunnissa
Ilmastonmuutoksen ja kiihtyvän kaupungistumisen on arvioitu lisäävän merkittävästi taajama-alueiden pintavalunnan eli hulevesien määrää. Hulevesien hallintaan liittyvät uudistukset ovat nyt ajankohtaisia lähes kaikissa kunnissa, kun viime syksynä voimaan tullut uusi vesihuoltolaki muutti hulevesiä koskevat vastuut ja sääntelyn. Hulevesiä koskevat pykälät siirrettiin maankäyttö- ja rakennuslakiin, kun taas vesihuoltolaissa säädetään muun muassa viemäröinnin järjestämisestä ja kirjanpidosta. Myös Nastolassa suunnitellaan parhaillaan, kuinka hulevesien hallinnointia siirretään vesihuoltolaitokselta kunnallistekniikalle. Tänä vuonna on valmistumassa myös kunnan uusi hulevesisuunnitelma.
– Tällä hetkellä kunnissa on hulevesien kanssa varmasti hyvinkin kirjavia menettelytapoja vielä, mutta lakiuudistus selkeyttänee tilannetta pian, Forss uskoo.
Projektin tiedot
Projektin tiedot
Yhteistyössä mukana
Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy (LSKT)
Samankaltaisia projekteja
Massiivinen jätevesiviemäri Harjavallasta Poriin
Porin ja Harjavallan välille valmistui massiivinen jätevesien siirtoviemäri.
Kestävyyttä ja laatua tieinfraan Uponor IQ-hulevesijärjestelmällä
Kuokkalaan avattiin marraskuussa 2013 kehäväylä. Väylälle asennettiin 2 kilometriä Uponorin IQ-hulevesiputkea, 250 kaivoa ja 5 kilometriä salaojaputkea.
Uponorin uusin järjestelmä, Ultra Double, korvasi Raahen vanhan betoniputken
Vesijohto mökkiläisille vesiosuukunnan turvin
Turvallista, nopeaa ja helppoa
Nyt on NOPEAA
Hulevedet ja epäpuhtaudet fiksusti haltuun
Palojätevedet turvallisesti talteen
Saneeraukset sujumaan
Hyvä on harjuksen hyppiä puhtaassa Ounasjoessa
Parempaa pohjavettä
Lämmitettävät putket takaavat sammutusveden
Euroopan suurin muovinen tierumpu Norjaan
Hulevedet talteen
Weholitesta ilmastussäiliö Iisalmeen
Kurikka sujuttaa vanhat viemärilinjat
Antaa sataa vaan
Kajaanissa sujuu, kun sujutetaan
Puhdasta juomavettä 17 000 partiolaiselle
Virtausmittaus paljastaa vesijohtoverkoston vuodot
Ympäristöystävällistä lämmitystä ja vedenkäsittelyä Launosten päiväkodissa
Hybridiratkaisuja hulevesien hallintaan
Helppo ja luotettava hulevesiratkaisu
Suoraa hyötyä kaarista
Lahti Energia käyttää työmaillaan ensimmäisenä Suomessa kaariputkia. Kokemukset ovat olleet erittäin hyviä.
Lahden Vipusenkadulla uusittiin kaukolämpöverkkoa. Kaivantoon on laskettu isoja kahdentoista ja kuudentoista metrin DN 300 -putkia. Hitsaajat ovat ryhtymässä töihin. Jokin jää kuitenkin askarruttamaan ohikulkijan mieltä.
Samaan aikaan toisaalla, keskustasta Launeelle johtavalla kaukolämpölinjalla operoidaan hieman tuhdimpien DN 400 -putkien kanssa. Täälläkin sama juttu. Aivan kuin kaikki putket eivät olisi ihan suoria?
Iisalmen Vesi saneerasi runkolinjan sujuttamalla
Tuplasti varmuutta Pohjavesialueelle
Turvallinen juomavesiverkko entiselle teollisuusalueelle
Plastic ensures condensation-free ventilation at new hospital and research facility
Pump structure secures stormwater system’s long life
Drinking water passing through contaminated area in Thisted
Intake pipeline for seawater in Copenhagen Harbour
Butt welding by night of 900 mm pipes ensures stable operation of a district cooling solution in Copenhagen Harbour.
TV-Tower, Estonia
Secure tunnel trunk lines
Weholite limits overflows and pollution in London
Weholite installed in Valdemarsvik Sweden
Uponor Vault cleans the storm water
Fighting against an ecological disaster in a world-record time
Rapid action was critical when a sewage collector broke in Warsaw, Poland, causing a massive waste spill into the Vistula River. Uponor Infra’s crew worked 24 hours a day in order to stop the pollution of the river. A temporary pipeline was produced, delivered and connected in just eight days.
Sewage pipelines to sewage treatment plant - HDD method
Collectors for sewage treatment plant
Renovation of reinforced concrete sewer - relining method
Sewage retention chanel
Renovation of cast iron water supply pipeline - swagelining
Thanks to swagelining technology, it was possible to carry out most of the water line modernisation works in the centre of the city of Łódź, in a built-up area, along traffic lanes with heavy traffic of motor vehicles and trams.
Sea outlet - discharge of stream water into the Gdańsk Bay part 2
Renovation of damaged stoneware collector – cracking/short relining
Sewage separation system
Construction of storm water collectors in Nowe Polkowice is one of the stages of a big investment concerning the drainage of the district.
Sea outlet of treated wastewater
A sea outlet of treated wastewater was initiated in Swarzewo. It is yet another of the many environmentally friendly projects that have recently been carried out in Poland where PE pipes were used.
Uponor pressure pipe system Profuse in Borås town
Uponor Infra culverts in major investment at Skåne University Hospital in Malmö
A test installation of an infra culvert with great potential
Strong, Safe and Flexible
Innovative, reliable - and installed in 11 days
Uponor soil drainage system Ultra Rib 2 in Kungälv
Infratunnel protects pipes and cables in new residential area
Focus on sustainability
Flow measurement reveals leaks in the water supply network
A smart retention system for an anti-flooding solution
September 2018 saw the launch of the project for a stormwater drainage system in Rzeszów, almost 26 kilometres long, in the residential District of Budziwój, which partially coincides with the floodplain of the River Wisłok. One of the elements of this system is the retention canal. The project, scheduled for delivery by May 2020, will help to finally solve flooding problems which have been plaguing the residents of this region of Poland.