Turvallinen juomavesiverkko entiselle teollisuusalueelle, Oulu, Finland
Turvallinen juomavesiverkko entiselle teollisuusalueelle
Ranta-alue on ollut teollisuuskäytössä 1990-luvulle saakka. Laivanrakennus Pateniemessä alkoi vuonna 1856, jolloin oululaiset liikemiehet perustivat laivavarvin, nykykielellä telakan, josta tuli yksi aikansa suurimpia suomalaistelakoita. Se oli kaupungissa merkittävä työnantaja, joka työllisti parhaimmillaan yli 400 henkeä. Telakalla rakennettiin muun muassa parkkilaivoja ja fregatteja, jotka toivat Eurooppaan pääasiassa viljaa Yhdysvalloista, Intiasta ja Australiasta saakka.
Laivanrakennuksen hiipuessa 1870-luvulla alueelle perustettiin höyrysahalaitos. Sahalaitostoiminta jatkui Pateniemessä yli sadan vuoden ajan. Vuonna 1986 Pateniemen sahasta tuli osa Veitsiluoto Oy:tä ja nelisen vuotta myöhemmin sahaliiketoiminta päättyi.
Alueen omistaa nykyisin Aalto Construction Oy, jonka kanssa Oulun kaupunki on sopinut alueen kaavoittamisesta sekä yhteistoiminnasta.
Aluetta rakennetaan vilkkaasti
Veneenveistäjänrantaa rakennetaan nyt vilkkaasti ja alueella työskentelee useita eri rakennusliikkeitä. Uuden asuinalueen on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan vuoteen 2030 mennessä.Yksi alueen rakennuttajista on oululainen Rakennus-Hanka Oy, jonka toteuttama Pantturipiha rakennetaan kolmessa vaiheessa. Kivenheiton päässä merenrannasta sijaitsevan kohteen ensimmäiset asunnot ovat valmistuneet syksyllä 2021.
– Meillä on alueella kaksi tonttia, joihin rakennamme kaikkiaan 75 pari- ja rivitaloasuntoa. Nyt tulevana syksynä on valmistumassa 18 asuntoa. Viimeiset talot saadaan valmiiksi vuoteen 2025 mennessä, kertoo Rakennus-Hangan toimitusjohtaja Ilpo Vakkuri.
Vaatimuksena diffuusiosuojatut putket
Sahan sulkemisen jälkeen alueen maaperää on tutkittu ja puhdistettu perusteellisesti useiden eri vuosien aikana. Osa saha-alueen maaperästä oli pilaantunut sahalla käytettyjen kyllästysaineiden vuoksi. Sahalla on käytetty muun muassa sahatavaran sinistymisen estoon tarkoitettua kloorifenolipohjaista KY-5 valmistetta, jonka käyttö kiellettiin 1980-luvun lopulla.Maaperän kunnostamisen jälkeen alueen käytölle ei jäänyt rajoitteita. Oulun kaupunki on kuitenkin halunnut varmistaa vesihuollon turvallisuuden ja edellyttänyt, että vesijohtoverkostossa käytetään diffuusiosuojattuja putkia.
– Uponor on meille tuttu yhteistyökumppani jo yli 20 vuoden ajalta. Kun kuulimme heiltä Barrier PLUS -putkista, päätimme valita ne urakkaan. Aiempaa kokemusta meillä ei putkista ollut, Ilpo Vakkuri kertoo.
Uponor Barrier PLUS -paineputkijärjestelmä tuotiin markkinoille kolmisen vuotta sitten. Se on ensimmäinen täysin muovinen paineputkijärjestelmä, jolla juomavesilinja voidaan rakentaa turvallisesti myös riskialueille ja pilaantuneeseen maaperään. Kestävissä Barrier PLUS -putkissa on saumaton, kemikaaleja läpäisemätön polymeerikerrosrakenne, joka suojaa juomavettä haitallisilta aineilta sekä maku- ja hajuongelmilta.
Joustavat, nopeasti asennettavat putket soveltuvat niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseenkin, ja ne ovat täysin yhteensopivia tavallisten PE-juomavesijohtojen kanssa.
Sujuvasti ja aikataulussa
Vakkuri kertoo, että Barrier PLUS -putkien asennukset ovat rakenteilla olevien talojen osalta lähestulkoon valmiit. Kaikkiaan putkia asennetaan Rakennus-Hangan tonteille noin kilometrin verran. Urakassa käytetään halkaisijoiltaan 40–63-millisiä putkia.Putkien asennus on osoittautunut helpoksi ja sujuvaksi. – Meillä on ollut lainassa Uponorin sähköhitsauslaitteet jatkosten ja T-haarojen tekoa varten. Putkien liitossuojien asentamiseen saimme myös opastusta ja selkeät, hyvät ohjeet, joilla työtä oli helppo jatkaa.
Barrier PLUS -liitossuojilla taataan täysin tiiviit ja varmat liitossaumat. Yhden liitossuojan asennuksessa kuluu 10–15 minuuttia. Kun muovinen liitossuoja on kiedottu putken ympärille, sen päälle asetetaan kutiste, joka lämmittämällä tiivistyy tiukasti putken suojakuoren päälle. Suojat ja kutisteet on mitoitettu valmiiksi, joten niitä ei tarvitse työmaalla enää mitata tai leikata oikeaan kokoon.
Barrier PLUS -putkien lisäksi Uponor on toimittanut piha-alueiden viemäriputket ja kaivot sekä asuntojen vesi- ja viemäriputket. – Asennukset ovat sujuneet hyvin ja aikataulussa. Barrier PLUS -putkien osalta asennukset jatkuvat syksyllä, Vakkuri kertoo.
Projektin tiedot
Uponorin osallistuminen
Uponor Barrier PLUS wrap
Uponor on meille tuttu yhteistyökumppani jo yli 20 vuoden ajalta. Kun kuulimme heiltä Barrier PLUS -putkista, päätimme valita ne urakkaan.
Projektin tiedot
Projektin tiedot
Yhteistyössä mukana
Rakennus-Hanka Oy
Samankaltaisia projekteja
Massiivinen jätevesiviemäri Harjavallasta Poriin
Porin ja Harjavallan välille valmistui massiivinen jätevesien siirtoviemäri.
Kestävyyttä ja laatua tieinfraan Uponor IQ-hulevesijärjestelmällä
Kuokkalaan avattiin marraskuussa 2013 kehäväylä. Väylälle asennettiin 2 kilometriä Uponorin IQ-hulevesiputkea, 250 kaivoa ja 5 kilometriä salaojaputkea.
Vesijohto mökkiläisille vesiosuukunnan turvin
Turvallista, nopeaa ja helppoa
Nyt on NOPEAA
Palojätevedet turvallisesti talteen
Saneeraukset sujumaan
Hyvä on harjuksen hyppiä puhtaassa Ounasjoessa
Parempaa pohjavettä
Lämmitettävät putket takaavat sammutusveden
Euroopan suurin muovinen tierumpu Norjaan
Hulevedet talteen
Weholitesta ilmastussäiliö Iisalmeen
Kurikka sujuttaa vanhat viemärilinjat
Antaa sataa vaan
Puhdasta juomavettä 17 000 partiolaiselle
Uponorin uusin järjestelmä, Ultra Double, korvasi Raahen vanhan betoniputken
Ympäristöystävällistä lämmitystä ja vedenkäsittelyä Launosten päiväkodissa
Hybridiratkaisuja hulevesien hallintaan
Helppo ja luotettava hulevesiratkaisu
Hulevedet ja epäpuhtaudet fiksusti haltuun
Suoraa hyötyä kaarista
Lahti Energia käyttää työmaillaan ensimmäisenä Suomessa kaariputkia. Kokemukset ovat olleet erittäin hyviä.
Lahden Vipusenkadulla uusittiin kaukolämpöverkkoa. Kaivantoon on laskettu isoja kahdentoista ja kuudentoista metrin DN 300 -putkia. Hitsaajat ovat ryhtymässä töihin. Jokin jää kuitenkin askarruttamaan ohikulkijan mieltä.
Samaan aikaan toisaalla, keskustasta Launeelle johtavalla kaukolämpölinjalla operoidaan hieman tuhdimpien DN 400 -putkien kanssa. Täälläkin sama juttu. Aivan kuin kaikki putket eivät olisi ihan suoria?
Hulevedet haltuun helposti ja nopeasti
Kajaanissa sujuu, kun sujutetaan
Iisalmen Vesi saneerasi runkolinjan sujuttamalla
Tuplasti varmuutta Pohjavesialueelle
Virtausmittaus paljastaa vesijohtoverkoston vuodot
Vedensaanti ei ole tuurista kiinni
Juomavesi turvallisesti vanhalle varuskunta-alueelle
Alkalointilaitos Vihannin Alpuanharjun Alangon vedenottamolle
vedenottamolle tehtiin kesällä 2015 uusi alkalointilaitos.
Weholite-säiliön valttina oli nopea asennustyö.
Plastic ensures condensation-free ventilation at new hospital and research facility
Pump structure secures stormwater system’s long life
Drinking water passing through contaminated area in Thisted
Intake pipeline for seawater in Copenhagen Harbour
Butt welding by night of 900 mm pipes ensures stable operation of a district cooling solution in Copenhagen Harbour.
TV-Tower, Estonia
Secure tunnel trunk lines
Weholite limits overflows and pollution in London
Weholite installed in Valdemarsvik Sweden
Uponor Vault cleans the storm water
Fighting against an ecological disaster in a world-record time
Rapid action was critical when a sewage collector broke in Warsaw, Poland, causing a massive waste spill into the Vistula River. Uponor Infra’s crew worked 24 hours a day in order to stop the pollution of the river. A temporary pipeline was produced, delivered and connected in just eight days.
Sewage pipelines to sewage treatment plant - HDD method
Collectors for sewage treatment plant
Renovation of reinforced concrete sewer - relining method
Sewage retention chanel
Renovation of cast iron water supply pipeline - swagelining
Thanks to swagelining technology, it was possible to carry out most of the water line modernisation works in the centre of the city of Łódź, in a built-up area, along traffic lanes with heavy traffic of motor vehicles and trams.
Sea outlet - discharge of stream water into the Gdańsk Bay part 2
Renovation of damaged stoneware collector – cracking/short relining
Sewage separation system
Construction of storm water collectors in Nowe Polkowice is one of the stages of a big investment concerning the drainage of the district.
Sea outlet of treated wastewater
A sea outlet of treated wastewater was initiated in Swarzewo. It is yet another of the many environmentally friendly projects that have recently been carried out in Poland where PE pipes were used.
Uponor pressure pipe system Profuse in Borås town
Uponor Infra culverts in major investment at Skåne University Hospital in Malmö
A test installation of an infra culvert with great potential
Strong, Safe and Flexible
Innovative, reliable - and installed in 11 days
Uponor soil drainage system Ultra Rib 2 in Kungälv
Infratunnel protects pipes and cables in new residential area
Focus on sustainability
Flow measurement reveals leaks in the water supply network
Quick installation in the Konotopa channel
Super-sized cooling
Weholite tanks have multiple uses
Water supply in very demanding terrain in Norway
A smart retention system for an anti-flooding solution
September 2018 saw the launch of the project for a stormwater drainage system in Rzeszów, almost 26 kilometres long, in the residential District of Budziwój, which partially coincides with the floodplain of the River Wisłok. One of the elements of this system is the retention canal. The project, scheduled for delivery by May 2020, will help to finally solve flooding problems which have been plaguing the residents of this region of Poland.